Elämän aallonharjalla

I'm back

2009-04-14T09:10:00.004+03:00

Keskityttyäni viimeaikoina kuvallisempaan bloggailuun on tämä blogi jäänyt hieman taka-alalle... tai noh, reheellisesti sanottuna aivan unholaan.

Tänään aamulla herätessäni sydäntä riipaisi kun ajattelin tätä blogia ja sitä kuinka sen olen hyljännyt. Asiaan tulee muutos nyt, eikä mikään kiire ole tekosyy laiminlyödä tämän blogin päivitystä.

Anna anteeksi rakas blogini, lupaan etten enää koskaan jätä sua. Kirjotettavaakin mulla on paljon, ihan kevyesti koko vuoden hiljaiselon edestä joten olkaa varuillanne, olen palannut. MWAHAHAHAA!

Coming soon:

Hyvästi lapsuuteni aarreaitta

Epiclore- Labyrinth Alpha

2008-01-27T21:48:00.000+02:00

Aloitetaan tällä tyypillisellä ja melko kliseisellä kuvauksella: Epiclore on vuonna 2000 perustettu power- ja progemetallia yhdistävä pumppu, jolta ilmestyi hiljattain uusi levy Labyrinth Alpha. Labyrinth Alpha on kokonaisuudessaan ladattavissa heidän kotisivuillaan (http://www.epiclore.net/), maksu levystä hoidetaan omatunnon mukaan.

Itselleni Epiclore on tuttu bändi jo vuosien takaa ja on ollut mielenkiintoista seurata kuinka heidän musiikillinen taipaleensa on kulkenut tämänhetkiseen pisteeseensä, jonka Labyrinth Alpha tiivistää hienosti. Tämä tuorein julkaisu herätti minussa niin paljon ajatuksia ja kosketti niin syvältä, että se täytyi ottaa tarkempaan syyniin.

Alkuun on heti mainittava että ihailen laulaja Olli Hurskaisen ääntä. Sen lisäksi että se on persoonallinen ottaen huomioon musiikin tyylilajin, on miehellä myös tekniikka hallussa ja se kuuluu hänen lauluäänessään. Ihailen erityisesti sitä, miten vaivattoman kuuloisesti hän pystyy hoitamaan äänen venytykset, ne kun eivät kuulu tuottavan hänelle mitään vaikeuksia.

Laulaja- kitaristi Hurskainen on myös yhtyeen virallinen biisinikkari, eikä hän ole päästänyt itseään helpolla mitä tulee laulumelodioihin. Stemmat soivat upeasti ja harmonisesti, huomaa että laulajalla on takanaan pitkähkö taival kuorolaulajana. Biiseissä laulajan vahvuudet on otettu huomioon ja niitä korostetaan ja hänen äänessään on sitä jotakin mikä koskettaa.

Musiikki on tällä levyllä mielestäni progempaa kuin monilla muilla yhtyeen aikaisemmista julkaisuista. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että olen viimeaikoina kuunnellut muutenkin aikaisempaa enemmän progemetallia joten osaan suhtautua Epicloreenkin asiaan kuuluvalla tavalla. Biisit ovat tarttuvia ja huomasinpa tuossa taannoin bussissa mp3- soittimesta Labyrinth Alphaa kuunnellessani laulavani biisejä mukana melkein ääneen.

Olen kuulevinani tällä levyllä vaikutteita sellaisistakin yhtyeistä joita biisintekijä itse tuskin edes kuuntelee. Joukosta löytyy kansanmusiikkivivahteisia melodioita mielestäni aikaisempaa enemmän ja olen havaitsevinani jonkinlaisia satunnaisia yhtäläisyyksiä sellaisiin bändeihin kuin Nightwish, Sonata Arctica ja Ayreon, kahden ensinmainitun kohdalla erityisesti vanhemman tuotannon osalta.

Musiikissa on onnistuttu yhdistämään paljon eri elementtejä ja tyylilleen uskollisena mukana on jälleen pidempiäkin lohkareita, kuten yksitoistaminuuttinen levyn nimikkobiisi Labyrinth Alpha, joka kuuluu allekirjoittaneen henkilökohtaisiin suosikkeihin. Yli kymmenen minuutin kestostaan huolimatta ei tähän biisiin pääse useammankaan kuuntelukerran jälkeen kyllästymään. Päin vastoin se, kuten oikeastaan koko muukin levy kaipaa syvempää tarkastelua jotta siihen pääsee sisälle. Varoitan, kun pääset kerran sisälle Labyrinth Alphaan, niin se koukuttaa sinut lopullisesti.

2007-05-05T16:57:00.000+03:00

Järkyttyneenä ilmoitan, että Elämän aallonharjalla surffalu on kestänyt kokonaisuudessaan jo huikeat 1v 8kk, jos minun laskuihini on luottaminen. Melko huikea saavutus mielestäni, siihennähden että näitä ei kukaan lue.. hehheh..

Kännyköitä ja SIM-kortteja

2007-05-03T19:28:00.000+03:00

Tapahtui eräänä kauniina päivänä, eli kurkistetaan, mitä tapahtui 18.4.2007:

"Siis voiko aikuiselle ihmiselle käydä näin??? Eikö huolimattomuudella ole mitään rajaa???

Aivan kuten pomokin ihmettyneenä totesi asiasta kuullessaan: "miten noin voi käydä.. tuohan on ihan pikkulasten toimintaa."

...eli meninpä sitten kadottamaan kännykkäni .

Joo eihän tää mikään elämän ja kuoleman kysymys ole, mutta harmittaa silti.. Jos kännykkää ei löydy, niin edessä on simkorttien hankkimiset sun muut.. onneksi on kotona laatikossa käyttökelpoinen kännykkä, joten uuden ostoa ei heti tarvitse ajatella.

Mutta siis tämä huolimattomuus! Mihin olen voinut kännykkäni jättää.. R-Kioskille juu, mutta siellä se ei ollut kun sinne soitin. Bussiin juu, siellä eivät osanneet vielä sanoa vaan pyysivät soittamaan illalla uudelleen... Junaan juu, mutta siinä tapauksessa saan tietää asiasta enemmän vasta huomenna..
Tyhmähän minä olin kun kannoin kiireessä kulkiessani kännykkää kädessä (kai???) viimeisin muistikuva oli kun kävelin vanhempien luota junalle ja katsoin kelloa.

Käytin törkeästi työpaikan puhelinta hyväkseni ja soittelin Connexille, dna:lle (suljin tilapäisesti liittymäni) ja joka paikkaan tuloksetta.. Uudelleen pitäs tosiaan tuonne Connexille soittaa illemmalla kun tietävät tämän päivän löytötavarasaldon.."

Jälkisanat:

Soittelin Connexit ja Suomen löytötavaratoimistot toiseen kertaan läpi, ja tuloksetta. Sieltä sanottiin vaan, että eipä oo kännyköitä meillä. Tässä vaiheessa luovuin jo täysin toivosta löytää kännykkääni. Joku oli sen piruuttaan vienyt, huokaisin ja aloin valmistautua henkisesti uuden puhelimen ostoon.

Kauaa ei nokka tuhissut kun avokin kanssa marssimme suoraan töistä kännykkäliikkeeseen, avasimme uuden sim- kortin vanhalla puhelinnumerollani varustettuna, sekä saimme hyvän tarjouksen käytännössä uudesta puhelimesta. Tämä yksilö oli käynyt jonkun ihmisen kotona, näppäimiä oli paineltu ja todettu että
"ei tää oo mun tyyppiä" ja palautettu
takaisin kauppaan. Saimme siis tämän kännykän jo muutenkin kohtuullisesta hinnasta vielä alennusta, joten uuden sim kortin lisäksi tarttui myös uusi ehta puhelinkin matkaan.

No ei tämä juttu olisi kertomisen arvoinen jos se loppuisi tähän. Seuraavana päivänä löytötavaratoimistosta kolahti laatikkoon salaperäinen kirje,
"omaisuuttanne on hallussamme ja odottaa noutamistaan"...
ja mikäs muu siellä lost and foundissa odottikaan kuin se kännykkä...

(ps. Näin jälkikäteen sanottakoot, että pomon äänensävy kommenttiaan sanoessa oli lievästi ilmaistuna huumoripitoinen... Jätin sen vaan alkuperäisessä viestissä kertomatta, soimatakseni itseäni tuon episodin johdosta. Kännykkäkin haettiin löytötavaratoimistosta ja se pääsi käyttöön, käyttökelpoinen puhelin kun vielä on )

Suomen yleisin palikkatesti?

2007-01-23T14:16:00.000+02:00

Suomen yleisin palikkatesti?

Menit mihin tahansa yleiseen vessaan, sinua kohtaa tämä epäilemättä Suomen yleisin palikkatesti. Katkeran äänensävyni tästä aiheesta puhuttaessa aiheuttanee se, että en ole koskaan läpäissyt tätä testiä.

Kymmenen vuotta sitten ala-asteella ollessani siihen oli sentään vielä kirjoitettu kylkeen käyttöohjeet, mutta sittemmin testin vaativuustasoa on nostettu ja käyttöohjeet poistettu, joten sinun on käytettävä entistä enemmän omaa oivalluskykyäsi selvittääksesi testin.

Jälkeenpäin olen aivan varma, että tämä oli vain joku opettajien ja rehtorin kehittämä testi, jolla testataan oppilaiden keskimääräistä ongelmanratkaisukykyä, mutta kun niitä alkoi tulla vastaan yhä useammassa paikassa koulun ulkopuolella, niin en enää oikein tiedä, että mitä olisi pitänyt ajatella.

Kyseessä ovat nämä ah, niin ihanat, jonkun sadistin suunnittelemat wc-paperitelineet.. ”nosta hylsy pois sivussa olevien aukkojen kautta...jne.” muistanette. Minä muistan, ja liiankin hyvin. Okei. Vessapaperi on loppu. Sinä olet siinä wc- kopissa vessapaperin tarpeessa. Olosuhteiden pakosta ryhdyt toimenpiteisiin wc-paperin saavuttamiseksi.

Aluksi sinun on keksittävä ratkaisu siihen, miten saat tyhjän paperihylsyn uuden edestä tyylikkäästi pois. Ketteryyttä vaaditaan ja lopulta hylsy on ryppyisenä ja pahimmassa tapauksessa kahtena kappaleena lattialla. Sinulle tulee voittaja olo, kunnes tajuat, että tehtävä on vasta puolivälissä.

Tässä vaiheessa, etenkin jos on kyse naisten vessasta, alkaa jono vessan ulkopuolella kasvaa ja voit melkein kuulla hermostuneet huokaukset oven takaa. Suorituspaineet kasvavat ja naama muuttaa väriään, mutta tässä vaiheessa ei enää voi luovuttaa.

Tunget sormesi epätoivoisen tunteen valtaamana sivuaukoista sisään ja vedät kaikin voimin uuden paperirullan paikoilleen. Huokaiset jo olevasi voiton puolella, mutta ei pitäisi nuolaista ennenkuin.. tiedättehän... liian aikaisin.

Nyt pitäisi enää löytää uudesta vessapaperirullasta se pää, mistä se alkaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Yrität tunnustella sormilla paperirullaa pienestä, terävästä aukosta ja kurotella samalla itseäsi pöntöltä käsin mitä epäluonnollisimpiin asentoihin nähdäksesi rullasta vilaustakaan. Lopulta löydät oikean kohdan ja repäiset siitä paperia, huomataksesi, että rulla lähtee purkumaan vain pieninä suikaleina. Lattia täyttyy epämääräisestä kasasta paperisilppua.

Lopulta saat revittyä itsellesi sen verran paperia, että toimitus voidaan suorittaa loppuun. Avaat oven ja livahdat käsienpesualtaan kautta pois mahdollisimman huomaamattomasti. Et todellakaan halua tietää, mitä sinun jälkeesi vessaan menevä ihminen ajattelee nähdessään aikaansaannoksesi.

Kun pääset ulos vessasta sulautumaan jälleen ihmisjoukkoon, huokaiset helpotuksesta. Nyt kukaan ei voi enää yhdistää sinua siihen vessapaperikasaan mikä siellä vessakopissa vessassa kävijöitä tervehtii.

Arkipäivän pieniä ekotekoja

2007-01-17T19:39:00.000+02:00

Kuluva talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin täällä pohjolassakin. Ilmastonmuutoksen seuraukset

ovat konkreettisesti jo näkyvillämme. Jokainen meistä maailman muurahaisista voi halutessaan
kantaa kortensa kekoon luontomme ja ympäristömme puolesta.
Usein on vedottu ihmisiin pyytämällä heitä ajattelemaan, millaiseen maailmaan lapsensa saattavat.
Ihan hyvä ja ajatuksia herättävä argumentti luonnonsuojelulle, mutta mielestäni luontoa ja sen mo-
nimuotoista elämää tulisi suojella jo ihan sen itsensä takia.
Luonto ja metsät tuntuvat olevan suomalaiselle itsestäänselvyys. Kaupunkilaiset tiedostavat, että
metsiä on siellä jossain, eivätkä ne katoa. Kuitenkin katson kauhuissani vierestä, kuinka pääkau-
punkiseudun metsät harvenevat, kun niitä kaadetaan omakotilähiöiden tieltä. Vielä tällä hetkellä
saan asua pääkaupunkiseudulla, metsän ympäröimänä, mutta näyttää siltä, että asuinpaikkani
alkaa saavuttaa asunnonostajien suosiota ja metsää raivataan jälleen.

Ekologinen toiminnan ei tarvitse olla mitään suurreellista, vaan oman panoksensa voi antaa pienissä arkipäivän teoissa:

1. Kirpputorit

Kirppareilta voit tehdä todella hyviä löytöjä, niin vaatteita, kirjoja, kuin sisustustarvikkeitakin!
Nykyään on vielä olemassa sellaisiakin kirpputoreja, joissa tavara ei maksa maltaita. Jos etsit
jotain tiettyä esinettä, niin suosittelen käymään ensin kirpputorilla katsastamassa myyntipöy-
tien anti ja sitten vasta kauppaan. Parhaillaan kirpputorilta voi löytää etsimänsä, hyväkuntoisena ja pilkkahintaan!

HESY:n Kulkukollin kirpputori - Itä- Pakila, Helsinki
Itsepalvelukirpputori AINO - Kannelmäki, Helsinki
Valtteri - Vallila, Helsinki

2. Jätteiden lajittelu

Varsinkin useimmissa taloyhtiöissä kierrätys on nykyään todella helppoa. Useimmista roskakatoksista löytyy omat paikkansa ainakin lehti-, bio- ja sekajätteelle ja monissa lisäksi jopa pahvijätteelle oma astiansa, sinun tehtäväksesi jää vain laittaa kotona jätteet omiin astioihinsa ja kiikuttaa ne roskakatokseen omille paikoilleen. Biojätteet on helppo laittaa joko paperisiin - tai maatuviin "muovi"kasseihin ja pahvijätteet (kuten esim. maitotölkit) mahtuvat litistettyinä hyvin pieneen tilaan.

Jätteiden lajittelu kodeissa

YTV:n jätteidenlajittelu

3. Monikertakäyttötuotteet

Pienillä elämäntapamuutoksilla saa paljon aikaan. Termospullo laukussa ei paina, eikä vie paljoa tilaa ja siihen on kätevä hakea työ- tai koulumatkan varrella take away kahvi, pahvisen kertakäyttömukin sijaan. Työ- tai koulupaikalla saa tyhjän
termosmukin kätevästi huuhdeltua odottamaan seuraavaa käyttökertaa.
Kangaskassi on edullinen ja ympäristöystävällinen vaihtoehto muovikassille. Kangaskassi on tilava ja kestävä, mutta mahtuu tyhjänä tarpeen vaatiessa myös pieneen tilaan. Kangaskasseja saa ostaa useimmista ruokakaupoista.

4. Energiansäästö

Energiaa voi säästää monella pienellä toimenpiteellä. Sammuta valot niistä huoneista joissa et sillähetkellä ole, sulje hana hampaiden harjauksen ajaksi, suosi energiankulutukseltaan A luokitelttuja kodinkoneita, pyri suosimaan julkisia kulkuneuvoja ja niin edelleen. Mitään suuria elämäntapamuutoksia ei tarvitse tehdä, mutta huomiota voi kiinnittää elämisen pieniin asioihin.

Energiansäästö onnistuu pienin teoin

5. Lähi- ja luomuruoka

Lähellä tuotettu ruoka ei vaadi kuljetuskustannuksia samassa mittakaavassa kuin kauempana
tuotettu. Maaseudulla lähiruoka voi tarkoittaa läheiseltä maanviljelijältä ostettuja tomaatteja, pääkaupunkiseudulla voi kiinnittää huomiota ylipäätänsä kotimaisten tuotteiden ostamiseen ulkomaalaisten sijasta.
Luomuruokaa kannattaa suosia mahdollisuuksien mukaan, sillä se tukee eettisempää linjaa, mitä tulee ympäristön ja eläinten hyvinvointiin. Luo-
muviljeltyjä kasviksia ei esimerkiksi ole lannoitettu kemiallisin lannottein.

Lähiruoka

Leppäkerttumerkki

Luomumerkki

Ottaaksesi luonnon huomioon sinun ei tarvitse ryhtyä vakaumukselliseksi maailmanparantajak-
si, riittää että kiinnittää huomiota elämisen pieniin asioihin.

Jääkaappirunous on elämän suola!

2006-12-06T12:24:00.000+02:00

Olin haaveillut jääkaappirunomagneeteista jo pitkään. Olin jo mielessäni
suunnitellut, miltä jääkaappi näyttää, kun siinä on tajunnan virralla
tuotettuja tekstejä ja viestejä rakkaalle.

Sain avomieheni suostuteltua runomagneettien ostoon ja ostimmekin
sitten 510 runomagneettia in english ja heti kotiin päästyä alkoi runosuoni sykkiä.

Viihdyin jääkaapin edessä, magneettien parissa niin tiiviisti, että avomies oli käynyt vessassa käydessäni kirjoittamassa jääkaapin oveen magneettiviestin:
"Today she was obsessed to magneting our fridge, is it normal?", jonka alle minä vastasin niin ikään magneettiviestein: "yes, it's hell of a fun" ja asiasta ei sen jälkeen puhuttu.

Olen itsekin aivan ihmettynyt siitä, kuinka lauseita vain tulee, kun niitä alkaa kokoamaan magneeteista. Se on yllättävän helppoa... jopa englanniksi. Lauseista muodostuu sekavia kokonaisuuksia, joista voi kuitenkin
oikein tarkkaan lukemalla ja hyvällä tahdolla löytää jonkin ydinsisällön.

Jääkaappimagneetit tekevät meistä kaikista kotilyyrikoita. Nyt teokset eivät vaan päädy enää pöytälaatikkoon, vaan jääkaapin oveen, josta vanhat tekstit raivataan pois uusien tieltä.

Jääkaappilyriikka voi olla myös sosiaalinen tapahtuma. Mikä olisikaan hauskempaa kuin linnoittautua kaveriporukalla jääkaapin eteen runoilemaan? Myös vieraat voivat jättää jääkaappimagneeteilla oman viestinsä talon asukkaille, hyvä tapa, jos on jäänyt jotain
esimerkiksi hampaankoloon... heh heh.

Jääkaappimagneetit ovat kulttuuria, tunteidenpurku väylä ja kaikkea mahdollista
siltä väliltä. Suosittelen lämpimästi jokaiseen talouteen.

The Fridge poetry #1

Pathetic pants

Eat and act

Do not bite this happy free food please

Want to safe people?
Don't steal the saw!

I'm on a long break

a bedroom against shit

true passion and modern chaos since year one

Coming soon:

2006-11-26T17:12:00.001+02:00

Runomagneetit, elämän suola!

ps. Lisäyksenä edelliseen tekstiin:

VOIKO MANOLOILLA SITTENKIN KÄVELLÄ?

Maailmankuvani järkkyi ja kääntyi aivan totaalisesti päälaelleen, kun luin eräästä naistenjulkaisusta, että MATALAKANTAISIAKIN Manolo Blahnikeja on olemassa!
Haukoin siinä hetken henkeä kunnes aloin pohtia, että millaistakohan matalakantaisilla Manoloilla olisi kävellä? Manolothan kun tunnetusti ovat niitä KORKOkenkiä, joita ei ole tarkoitettu kävelykengiksi... vai?

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin..

-Sari

ps. Huomenna sitten kulttuuria ja jääkaappirunoutta.

Tv:n antia

2006-11-25T19:34:00.000+02:00

Katson Salkkareita

-Eikö niillä oikeasti kellään ole omaa pesukonetta?

Katson Sinkkuelämää

-Eihän Manoloilla voi kävellä!

Katson Kauniita ja Rohkeita

- ... satunnaisesti. Mutta mitään en tunnusta!

Katson Ketonen & Myllyrinnettä

-Yrittääkö noi olla jotain Kummeli kakkosia?

Katson Criss Angelia

-Huijarihan tuo selvästikin on, mutta mitä väliä?

Katson Ihmemies McGyveriä

-Miksi McGyver on ainoa henkilö koko sarjassa, jolla on takatukka?

Katson Pakoa

- Jos ne pääsee pakoon jo nyt, niin mitä ne sitten tokassa tuotantokaudessa muka tekee?

Katson Housea

-Miks ne kaikki potilaat siellä aina vaan kramppaa, oli niillä mikä tauti tahansa?

Katson Salaisia Kansioita

-Miksi Mulder ja Scully eivät edes pussanneet koko sarjan aikana?

Katson Frendejä

-Miten Rachel, Phoebe, Chandler. Monica ja Ross kestivät toisiaan niin monen tuotantokauden ajan?

Katson Smallvilleä

-Miten Clark Kentin nuoruus voi sijoittua nykyaikaan, kun sen aikuisuuteen sijoittuvat leffat on tehty jo aikoja sitten?

Katson Big Bortheria

-Kaki ulos!

Ja niin edes päin.

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen koiramainen koju keräsi kiinnostuneita

2006-08-27T11:17:00.000+03:00

Lauantaina 26.08.2006 pystytettiin Helsinkiin, Lasipalatsin kulmalle, Kampin keskuksen läheisyyteen Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen koiramainen koju, sekä katukeräys.
Koju pystytettiin yhdeltätoista, ja niihin aikoihin myös ensimmäiset katukerääjät lähtivät lippaineen liikenteeseen. Kauaa ei meillä kojulaisillakaan ehtinyt nokka tuhista, kun ensimmäiset kiinnostuneet pysähtyivät katselemaan myyntikojun antimia, joihin kuului perinteisten t-paitojen lisäksi suositut HESY:n kangaskassit ja uutuutena hupparit.

Positiivinen asia, joka sai meidät hyvälle mielelle, oli se, että todella moni ohikulkija pysähtyi kysymään HESY:n toiminnasta, siitä miten he itse voisivat kantaa kortensa kekoon vapaaehtoistyön voimin. Koirakummitoiminta herätti myös kiinnostusta.
On hienoa, että eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneita on, sillä heitä tarvitaan!
Ihmisten vilpitön kiinnostus HESY:n toiminnasta ja sitäkautta eläinten hyvinvoinnista oli liikuttavan hienoa ja toivottavasti ihmisten kiinnostus eläinten asioita kohtaan säilyy jatkossakin.

Lyhyt, mutta rankka sadekuuro hidasti menoa hetkeksi, mutta kun sade lakkasi ja aurinko kurkisti taas pilvien takaa, niin meno jatkui.

Itse flunssan kourissa kamppailleena jouduin lähtemään kojulta hieman odotettua aikaisemmin, mutta siitä huolimatta päivästä jäi todella hyvä mieli.

Satumaisen lastenhoitajan kasvatusmetodit turvaavat taikuuteen

2006-08-27T11:06:00.000+03:00

Tim Burtonismi on muotia. Sen lisäksi, että Helsingin katukuvassa näkee paljon Nightmare Before Christmas- laukkuja, tuntuu se olevan trendi myös elokuvantekijöiden keskuudessa. Tästä osoituksena on Emma Thompsonin tähdittämä ja Kirk Jonesin ohjaama elokuva Nanny McPhee- Satumainen lastenhoitaja.

Elokuvan alkuasetelma pohjautuu leski-isän (Colin Firth) epätoivoiseen ongelmaan seitsemän kurittoman lapsensa suhteen, jotka kepposillaan karkoittavat kaikki lastenhoitajansa.. kunnes Nanny McPhee astuu kuvioihin opettamaan lapsille hieman tapoja.

Elokuvaa hallitsee värikäs ja satumainen kaaos, joka vivahtaa lastenhoitaja Nanny McPheen myötä myös harmoniseen rauhallisuuteen. Elokuva on täynnä erilaisia hahmoja ja persoonia, on nyrpeää ex-anoppia, on tomeraa keittiöemäntää, herkkää palvelijaa, ilkeää äitipuoliehdokasta ja taikavoimiin turvautuvaa lastenhoitajaa.

Elokuvan yllä leijuu kokoajan utuisen eteerinen harso, mikä tuo sille ehkä sen jo kertaalleen mainitun Tim Burton vaikutelman... sen lisäksi, että DVD:n aloitustruudussa kuva, valaisu ja musiikki oli aivan kuin mistä tahansa Tim Burtonin elokuvasta.

Elokuva on sympaattinen ja loppujenlopuksi maailmaltaan jopa pehmeä, kurittomien lasten hurjista kepposista huolimatta. Elokuva tuo esille myös perusarvot, kuten epäitsekkyyden ja toisten huomioonottamisen, unohtamatta sitä, että joskus on aikuistenkin hyvä hullutella ja päästää sisäinen lapsensa valloilleen. Elokuvassa viestitään myös, että muiden mielipiteille ei tule antaa liian suurta arvoa vaan sydämensä ääntä tulee kuunnella.

Kun kissa katoaa tai löytyy

2006-08-14T11:39:00.000+03:00

Miten toimia jos kissani katoaa/jos löydän kissan?

Tulostettava versio

Jos löydät kissan kuljeskelemasta yksin, ilman kaulapantaa, se näyttää huonokuntoiselta ja laihalta, niin se on luultavimmin jonkun hylkäämä ja tarvitsee apua. Oman onnensa nojaan jätetyn, säikähtäneen ja pelokkaan kissan kiinnisaaminen voi tosin olla helpommin sanottu, kuin tehty ja siitä kehittyykin helposti oikea episodi. Siksi päätinkin koota pienen ohjeistuksen hylätyn kissan löytäjälle, sekä oman kissansa kadottaneelle siitä, miten kissa saadaan kiinni ja turvallisesti takaisin omaan- tai uuteen kotiin.

Kissan pyydystämisen ohjenuora numero yksi: ole rauhallinen ja varovainen! Pelokas kissa lähtee helposti karkuun eikä anna kiinni ja osoittaa yleensä muitakin merkkejä siitä, että ei päästä lähelle, esim. sähisemällä. Kissan kiinnisaaminen ensimmäisellä yrittämällä ei mitä luultavammin onnistu ja asiaa helpottaa, jos siitä on tehty useampi näköhavainto, jotta tiedetään suurin piirtein että millä alueella kissa liikkuu ja kiinnisaanti helpottuu.

Kadonneesta kissasta kannattaa levittää sanaa, niin kasaan saadaan toivottavasti mahdollisimman paljon näköhavaintoja, joiden perusteella kissaa lähdetään etsimään.

Muista, että pelkäävän kissan viimeinen puolustuskeino on hyökkäys, joten se saattaa pelätessään käydä ärhäkästi kiinni. Varmistathan, että sinulla on jäykkäkouristusrokotus voimassa. Jos kissa pääsee puremaan ja sinulla ei ole voimassa olevaa jäykkäkouristusrokotusta, tai epäilet sen voimassaoloa, niin käy lähimmässä terveyskeskuksessa vuorokauden sisällä näyttämässä puremahaavaa ja hakemassa itsellesi uusi jäykkäkouristusrokotus.

Kissaa voi yrittää houkutella jonkun voimakashajuisen ruoan avulla pois piiloistaan, mutta silloinkin se saattaa lähteä karkuun, kun ihminen yrittää lähestyä sitä. Itse sain aran, huonokuntoisen kissan kiinni heittämällä paidan sen päälle ja käärimällä nopeasti paidan sen ympäri, jotta sain sen siksi aikaa syliin, että sain sen laitettua paitoineen päivineen kuljetuskoppaan. Hiemankin virkeämpi ja reippaampi kissa ei välttämättä yhteen paitaan pysähdy, ainakaan pitkäksi aikaa. Nopea kannattaa reaktioissaan olla, mutta mahdollisimman varma ja rauhallinen. Varsinkin jos tilanne on ennakoimaton, niin nopeasta toiminta- ja päätöksentekokyvystä on hyötyä.

Eläinsuojeluyhdistyksiltä voi myös kysellä loukkuja, joiden avulla arkoja kissoja voidaan pyydystää turvaan. Loukkuun laitetaan sisälle syötti, jonka tarkoitus on houkutella kissa loukkuun. Kun kissa on loukussa, niin loukun luukku loksahtaa kiinni. Loukku/ loukkuja asetetaan sille alueelle, missä kissan on nähty liikkuvan. Jos loukutukseen päädytään, niin loukut on muistettava tarkistaa tarpeeksi usein! Muistathan myös, että loukkujen asentamiseen tarvitsee aina maanomistajan luvan.

Kun kissa on saatu kiinni, niin se toivottavasti pääsee takaisin omaan kotiinsa tai sille etsitään uusi koti. Eläimen löytäjän kannattaa ottaa yhteyttä kunnaneläinlääkäriin ( Eläinsuojelulain 15§ mukaan kunnan on säilytettävä löytöeläintä 15 vrk) tai paikkakuntansa löytöeläimistä vastaavaan eläinsuojeluyhdistykseen. Eläinsuojeluyhdistykset majoittavat usein löytöeläimet ja etsivät niille uuden kodin.

Jos saat kissan kiinni ja otat sen asuntoosi tilapäismajoitukseen, esim. yöksi ennen sen toimittamista eläinsuojeluyhdistykseen/ eläinlääkärille, niin pidä se erossa talouden muista lemmikeistä, esim. kylpyhuoneessa, sillä löytökissat saattavat kantaa toisille kissoille vaarallisia tauteja (esim. FIV, kissan immuunikato) jotka voivat levitä lähikontaktissa, esim. tappelussa. Kissalle kannattaa tarjota VÄHÄN ruokaa (jos talosta löytyy, niin esim. kissan purkkimuonaa tai nokare jotain helposti sulavaa) ja juomaa, mutta jos kissa näyttää ja vaikuttaa siltä, että se on ollut jonkun aikaa syömättä, niin kannattaa annos pitää pienenä, sillä suuri äkkiannos ruokaa ei tee hyvää kissalle.

Älä pelkää kysyä apua ja neuvoa! Paikkakuntasi eläinsuojeluyhdistys neuvoo ja auttaa varmasti mielellään esim. puhelimitse kadonneen kissan kiinnisaamisessa. Myös Etsintäjoukot voivat auttaa mahdollisuuksiensa mukaan loukuttamisessa, etsimisessä tai sanaa levittämällä.

Eläimensä kadottaneille ja eläimen löytäneille on koottu lista tarpellisista linkeistä Etsintäjoukkojen sivuille osoitteeseen

www.palvelumaatti.fi/linkit

Sieltä löytää kotisivujen osoitteita ja sitä kautta yhteystietoja kuntien löytöeläinten talteenottopaikoista ja eläinsuojeluyhdistyksistä ympäri Suomen.

Teksti: Sari Toivola, yhteyshenkilö,

Etsintäjoukot

e-mail: sari.toivola@palvelumaatti.fi

Vihdoinkin: Piraatteja Karibialla sekä V:tä verikostolla.

2006-08-12T00:01:00.000+03:00

PIRATES OF THE CARRIBBEAN: KUOLLEEN MIEHEN KIRSTU
(Pirates of the Carribbean: Dead mans chest)

Noniin, aluksi voisin mainita Pirates of the Carribbean, dead mans chest:ista sen, että oli mielestäni parempi, kuin edeltäjänsä. Siis Ensimmäisessä POC- elokuvassa minua hämäsi eniten se, että elokuva oheni ohenemistaan, kunnes se "huipentui" räiskintään, efekteihin ja huonoihin, juuri niin tyypillisiin tietokonehaamuihin, jotka latistivat tunnelman täysin. Itse olen sitä mieltä, että tuon POC asetelman olisi saanut herkullisen sekä ehkä jopa syvällisenkin elokuvan tehtyä, mutta lähinnä jäi sellainen tunne, että elokuva ratsasti vain Jack Sparrown ihastuttavan renttumaisen olemuksen ja sen saavuttaman suosion aallonharjalla.
Noh, tätä kokemusta vasten en odottanut Kuolleen miehen kirstulta juurikaan mitään. Sitähän aina sanotaan, että jatko-osat eivät voi olla parempia kuin ensimmäiset osat, joten olin elokuvateatteriin saapuessani aivan varma että tästä ei enää elokuva voi huonommaksi mennä. Uskaltanen kuitenkin väittää, että tämä jatko-osa oli kuitenkin piirun verran parempi
Noh, tälläkertaa merellä seilaaviin örkkimörkkeihin oli panostettukin jo jonkin verran, eikä elokuvaa katsoessa tullut niin välitöntä tunnetta siitä että katsoo "keinotekoisia" hahmoja. Olin varautunut elokuva-arvosteluja luettuani siihen, että elokuva tulee olemaan nukahduttavan tylsä, ja yllätyksekseni kuitenkaan yhtään supertylsää kohtaa en elokuvasta löytänyt, siltikin elokuva tuntui junnaavan aika pitkälti paikallaan ja toistavan ensimmäisestä osasta tuttua vaara vaanii merellä- kaavaa. Kaikenkaikkiaan jäi tästäkin elokuvasta hieman tyhjä olo. Toki Jack Sparrow on hurmaava hahmo kaikessa renttumaisuudessaan, mutta se ei siltikään taida yksin riittää pitämään elokuvaa pinnalla, vaikkakin elokuvan tekijät lieneekin siihen luottaneet.
Näinä elokuvatrilogioiden trendiaikoina tämäkin elokuva jäi saippuaoopperamaisesti.. noh, kesken, selvästikin kielien ja lupaillen täydennystä POC trilogiaankin.. Onko se sitten hyvä vai huono juttu? Sen päättäkööt jokainen itse.

V NIINKUIN VERIKOSTO (V for Vendetta)

Itse Matrixin suurena ystävänä odotin tältä Matrix- trilogian tekijöiden elokuvalta paljon ja tälläkertaa elokuva lunasti odotukset.

Hugo Weaving teki suorastaan mahtavan roolityön salaperäisenä naamarimies V:nä. Eleet, ääni, olemus.. kaikki aivan nappiin. Salaperäinen aatteensa puolesta taisteleva V on hahmona kiehtova ja Hugo Weavingin roolityö toi siihen täydennyksen. Hitaasti viipyilevä ja analysoiva, ja paikoin jopa runollinen puhe kietoi katsojan sormensa ympärille ja vuorosanat olivat kuin luodut Waevingin äänelle. En oikein osaa kuvailla, millaisen tunteen tämä hahmo minussa sai aikaan.. tunsin samalla empatiaa, sääliä, syyllistämistä, vihaisuuttakin.. ja se lienee hahmon tarkoituskin.

Lisäksi kaunis ja hentoinen Natalie Portman toi elokuvaan kaunotar ja hirviö asetelman. Eveyn ja V:n huikaiseva rakkaustarina; sirosta ja kauniista naisesta ja karrelleen palaneesta miehestä.

Elokuvan kuvakielessä ja olemuksessa on mielestäni selviä Matrixmaisia vaikutteita. Oli hidastettuja kohtauksia, joissa liike tuotiin selvästi esille, sekä kylmiä sävyjä.. mutta se ei haitannut ollenkaan, sillä elokuvan maailma, jossa Yhdysvallat on hajonnut ja Englanti on kaaoksen partaalla, on kuitenkin ehjä.

Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, mutta siltä on turha odottaa lentäviä autoja, robotteja tai äärimmilleen vietyä huipputeknologiaa. Ihmiset olivat jotakuinkin samanlaisia kuin nykyaikanakin, samoin televisiot, autot.. ainoat elementit, joista näkyi, että olemme tulevaisuudessa, olivat paikka paikoin näytetyt high tech tietokoneet, sekä vastaavat pienet, ei niin relevantit elementit. Tämä on mielestäni hyvä tapa tuoda maailman aikakautta esille, tekemättä siitä mitään sen suurempaa numeroa, se, mihin aikaan elokuva sijoittuu, kun ei varsinaisesti ollut se pääasia tässä elokuvassa, eikä elokuvassa mainittu vuosilukujakaan kuin ehkä sen yhden kerran.

Yhden ärsyttävän piirteen löysin tästä elokuvasta. Odotin jo elokuvan puolesta välistä lähtien, että milloin salainen naamiomies V paljastaa kasvonsa. Ikäväkseni sitä hetkeä ei tullut koko elokuvan aikana, vaan hahmo saatettiin hautaan asti naamio päässään. Toisaalta, tarkemmin ajateltuna osa hahmon kiehtovuudesta ja salaperäisyydestä olisi kadonnut, jos hänen kasvonsa olisi paljastettu.

Kaikenkaikkiaan; hyvä elokuva.

Comin Soon:

2006-07-26T00:02:00.001+03:00

Pirates of the Carribbean: Dead mans chest.

Tuskasunnuntai ja vähän lauantaikin:(Tuska Open Air Metal Festival 30.06-02.07.06)

2006-07-02T23:06:00.000+03:00

Sunnuntai: (ainoa päivä kun olin sisällä festarialueella)

Timo Rautiainen oli ok. Jussi Lampi soitti ihan hyvin rumpuja ja Rautiaisen soolomateriaali vaikuttaa hyvältä (en oo kuullu siis muuten ku nyt tuon yhden keikan). Harmi vaan, että Rautiaisen bändin kosketinsoittaja Tuomas Holopainen ei ollut paikalla, vaan kosketinosuudet tulivat nauhalta.

Celtic Frost ei sytyttänyt, paikoillaan junnaavaa paskaa ihan liian pitkän setin verran. Eli toisinsanoen: yhtyeen biisit tuntuivat olevan aika samanlaisia keskenään ja musiikki alkoi puuduttaa jo hyvissä ajoin ennen keikan loppua.

Tarot oli ihan ok ja soundit oli hyvät. Istuimme "ruokapöydässä" päälavan tuntumassa kuuntelemassa yhtyettä ja tuntui kaikki olevan kohdallaan.

Swallow the sunia ei edes viittitty Infernolavalle mennä kattoo ku se telttalava on niin paska. Viimevuosien kokemuksiin pohjaten: telttaan ei mahdu läheskään niin paljon ihmisiä, kuin sinne olisi halukkaita ja kun teltta tulee tupaten täyteen ihmisistä, niin ilma ja lämpötilakin siellä sisällä on sen mukaiset, nimim. läkähtymispisteessä vuonna 2003 Finntrollin keikalla.

Verjnuarmun missasin ikäväkseni aivan täysin, koska myöhästyin junasta ja seuraavaa piti odottaa 20 minuuttia.

Lauantaina olisin halunnut nähdä Stam1nan ihan paikan päällä, kun nyt oli persaukisenä köyhänä ihmisenä tyydyttävä seisomaan korkean kiven päällä festarialueen ulkopuolella ja katsomaan sieltä. Kuului ja näkyi päälavalle kyllä ihan hyvin, eikä järkkäritkään ajaneet meitä pois, vaikka olis luullu että häätö tulloo. Kiitokset heille siitä, että sallivat meille Stam1na elämyksen.
Diablon keikkaa katsottiin jonkun verran myös tällä samalla tavalla ja Aprilin keikka Inferno lavalla ehdittiin kuulla siinä välissä myös.
Metsätöll olis ollu kanssa lauantain akteista aika kiinnostava, en ole kuullut, mutta sitä on kehuttu ihan hirveästi ja olis ollu kiva nähdä se. Kuitenkin varjoisassa puistossa oli jo senverran kylmä ja väsymyskin painoi päälle, että Metsätöll jäi sitten näkemättä.
Wintersunista en myöskään kuullut sointuakaan. Olis ollu kiva kuulla WS:ääkin, koska tykkään Ensiferumista ja ois ollu kiva kuulla, että millaista musaa se Enskan ex- laulajakitaristi nykyään veivaa.

The Scourger olis ollu kanssa NIIN mielenkiintoista nähdä, mutta sen älysin vasta jälkikäteen, kun törmäsin junassa yhtyeen rumpaliin, roudariin ja pariin muuhun niiden kaveriin ja alettiin jauhaa paskaa. Mukavan oloisia tyyppejä, täytynee lähteä metsästämään bändin levyä kuunteluun.

Ilmapiiri Tuskassa ei näin sunnuntaina ollut kovin kummoinen. Koko viikonlopun ryypännyt festarikansa alkoi olla jo hyydyksissä ja sunnuntai tuntuukin olevan yleinen Tuskan koomailupäivä. Sää oli kuitenkin kohtuu lämmin ja pölyisestä kentästä huolimatta oli ihan kivaa.
En vain ymmärrä, että mikä helvetti joihinkin idiootteihin on mennyt. Useampi tuskalainen yritti ottaa festarialueen yllä lentäviä lokkeja kiinni, ja piti sitä ilmeisesti jotenkin hauskana. Ihmeellistä uhoa ihmeellisillä asioilla, munmielestä näytti lähinnä idioottimaiselta, itsekkäältä ja ajattelemattomalta pyydystää lokkeja superteatraalisesti ja naureskellen. Onneksi yksikään yrittäjistä ei saanut lokkia kiinni. Idioottimaista on munmielestä myös valittaa niistä festarialueen yläpuolella lentävistä lokeista, sillä lokkejahan on helppo syyttää tyhmiksi ja ärsyttäviksi kun ei kantti kestä katsoa itseään peiliin. Jos ihmiset eivät heittelisi ja jättäisi ruoantähteitään ympäriinsä, niin lokkejakaan ei varmaan koko Tuska voisi vähempää kiinnostaa. Tottahan toki lokit menevät sinne, mistä ruokaa löytyy.

Että semmonen Tuskasunnuntai oli se.

ps. Bonusta Tuskan järjestäjille siitä, että Bajamajat olivat yllättävän siistissä kunnossa, vielä sunnuntainakin! Itse yritin välttää Bajamajoja viimeiseen asti, sillä odotin vastassa olevan taas yltäpäältä kusisen vessakopin ja paskaa täynnä olevan pöntön. Mutta eikä mitä, paskaa ei ollut nimeksikään, eikä kustakaan näkynyt missään ja paperiakin oli. Ainoastaan vessakopin pohjassa oli ammottava reikä, mutta se ei haitannut toimitusta, sillä vessakopin siisteys yllätti (positiivisest!) aivan täysin.

Vihdoinkin: Stam1na Senaatintorilla 09.06.06 (Varoitus: Sisältää yliannostuksen hymiöitä)

2006-07-02T23:04:00.000+03:00

Olin siis katsomassa Stam1naa Senaatintorilla, jossa yhtye maanmiehineen tekivät Karjalaa tunnetuksi.

Hyvä keikka oli, mutta harmikseni pojat olivat keikkansa jälkeen niin kiireisiä (ymmärrettävää kylläkin, ihmisiä pyöri ympäril, roudaus oli kesken jne.), että Pexi ehti kuunnella ehkä puoli lausetta mun kiitoksestani hyvästä keikasta kun joku tuli jo kynä ojossa pyytämään siideripulloonsa nimmaria.
Noh, ei siinä mittään, pirun hyvä keikka oli ja oli se Hyrde ihan yhtä namu parrankin kanssa kuin ilmankin :P~~ Ja samoin Pexi ihan yhtä namu lähietäisyydeltä kuin kuvissakin :P~ (Olin siis siinä ihan lavan kulmassa "Pexin puolella" ja se siinä tuli aina välillä siihen lähietäisyydelle soittelee kitaraa :P)

Minä vaan siellä lavan reunassa fanitin Stam1na paita päällä (noeiku ilman paitaa :P) ihan liekeissä ja hymyilin vaan koko keikan (kuin mikäkin idiootti:D), ei voi mittään. Stam1na on vaan niin hyvä. Harmi vaan että ei pystyny mossaan kunnolla, kun piti pitää hattu päässä kun otsatukka oli ihan sekaisin :D

RANSKASSA 22-26.5.2006

2006-06-13T22:00:00.000+03:00

Matkamme alkoi 22.5 kello 9.30 Helsinki-Vantaan lentokentältä. Matkasuunnitelmanamme oli siis lentää ensin Finnairilla Pariisiin, sieltä Air Francella Marseilleen, josta sitten vuokrattaisiin auto ja ajettaisiin sillä Alésiin.
Minä, ensikertalentäjä olin boardingia odotellessa aivan jännityksestä kankeana. Eniten minua pelotti koneen nousu ja mahdollinen turbulenssi. Nousun aikana lentokoneen ikkuna oli visusti kiinni ja kun pyörät irtosivat kiitoradasta niin tämä tyttö puristi tuolin käsinojia rystyset valkoisina. Kun meno alkoi tasaantua, niin kysyin Emilialta jo hieman pettyneeseen äänensävyyn, että tässäkö tää nyt sitten olikin. Ehkä ei olisi kuitenkaan pitänyt nuolaista ennenkuin tipahtaa, sillä pahin oli vielä edessä. Toukokuun kahdenkymmenennenkahden päivän lentosää ei ollut paras mahdollinen ja menoa riittikin kuin Linnanmäen vuoristoradassa konsanaan. Rajusta turbulenssista huolimatta selvisimme kuitenkin ehjinä, vaikkakin kasvoistamme vihreinä Pariisiin ja minimaalisen tihkusateessa toilailun jälkeen löysimme jopa oikeaan jatkolentokoneeseemmekin. Tämä paikallislento Pariisista Marseilleen olikin jo hieman helpompi pala kaikin puolin.
Saavuimme Marseilleen nälkäisinä ja heti ensitöiksemme menimme matkalaukkuhihnan ääreen kyttäämään ruumasta saapuvia matkatavaroita, tavoitteenamme löytää omamme. Noh, kaikki sujui muuten mallikkaasti, mutta Tuomaksen ainutlaatuista Hesburger kassia ei näkynyt missään. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin Tuomaksen lähteä viereiseen löytötavaratoimistoon, ja meidän viereiseen kahvilaan juomaan limonaadia ja odottamaan. Pian Tuomas saapuikin paikalle ja näytti saamaansa pientä "ensiapupakkausta" joka sisälsi pikkiriikkisen dödön, hammasharjan, kokoontaitettavan hiusharjan ja muuta tarpeellista. Tuomaksen oma kassi oli nimittäin jäänyt Pariisiin ja virkailijat lupasivat toimittaa sen perässä hotellille. Siihen asti Tumben oli tultava toimeen käsimatkatavaroilla ja kentältä saamallaan pikkupussukalla.
Asiasta toiseen; vegaanista ruokaa on aivan toivotonta Ranskassa metsästää, se tuli todettua jo Marseillen lentokentällä. Kiersimme Emilian kanssa kentän kaikki ravintolat "vegan passportin" (netistä valmiina tulostettu teksti, jossa kerrotaan vegaaniudesta jne.) kanssa ja saatiin vastaukseksi naureskelua ja "no, no". No ei siinä muu auttanut, kuin jatkaa sitten nälkäisenä (ja kiukkuisena!) matkaa. Matka jatkui samantien lentokoneen läheisyydessä sijaitsevaan "autovuokraamosumaan". Opettajamme kävivät kaikki lähistön kuusi autovuokraamoa läpi, tuloksetta. Emme siis saaneet autoa vuokrattua, sillä ilmeisesti Marseillen päässä oli jotain häikkää opettajamme Dinners Club- kortin suhteen. Suunnitelma B oli ottaa taksi ja mennä sillä Marseillen juna-asemalle ja jatkaa junalla Alésiin. Hyvä idea. Ainoa vaan, että koko porukka ei olisi mahtunut yhteen taksiin ja kahden taksin vuokraaminen olisi 20 kilsan matkalta maksanut yhteensä 100euroa! Joten eikun bussiin ja sillä kohti juna-asemaa.
Juna-asema oli hieno paikka, eikä haittannut yhtään, että jouduimme siellä hetken odottamaan junaa. Bongasin heti ensimmäisenä mukavannäköisen pikkukioskin josta ostin nälkääni pienen pussin perunalastuja. Ai että teki hyvää! Käytiin siinä sitten vielä asemalla pizzalla/couscousilla jne. kunnes olikin jo aika siirtyä junaan. Junamatka meni äänekkäästi korttia pelaten ja maisemia ihaillen. Vaihdoimme junaa kerran Nimesissä ja Alésissa Lycée Jean Babtiste Dumasin englanninopettaja Brahima olikin jo meitä vastassa ja opasti meidät hotellille. Tämän raskaan 17 tunnin matkustamisen jälkeen hotellille pääsy oli yhtä juhlaa ja uni maittoi.
Meille opiskelijoille oli järjestetty ohjelmaa todella kattavasti ja matkustimmekin höyryveturin avovaunussa Saint Jean Du Gardiin maisemia katsellen ja sieltä Bambouseraie bambumetsänähtävyyteen. Oli hienoa saada tutustua hieman paikalliseen luontoon, joka poikkesi täysin suomen luonnosta. Itse koen, että Bambouseraie oli minulle suurin kulttuurinen elämys tällä matkalla. Takaisintulomatkalla pysähdyimme Points du Camisardiin, osaksi kuivuneen joen rannalle syömään evästä ja kaikkien muiden naposteltavien sisältäessä lihaa, kalaa tai juustoa, meni minun välipalani jälleen perunalastulinjalle. Mutta siltikään ei reissun järjestäjiä voi moittia, sillä naposteltavaa oli järjestetty runsaasti, niin, että kaikille halukkaille riitti. Oli myös hienoa nähdä aurinkopaneeleja lähietäisyydeltä Alésin kaupungintalolla, jossa vierailimme myös aurinkoenergiaa tutkailemassa.
Parina iltana kävimme tutustumassa myös Alésin juhlaelämään, sillä paikallinen karnevaali sai ihmiset tanssimaan yömyöhään kaduilla musiikin tahtiin. Vapaapäivämme, viimeinen päivä ennen lähtöä meni hotellilla oleskellessa ja läheisessä puistossa istuskellessa. Lämmin sää helli meitä koko matkan ajan ja yksi jos toinenkin palasi kotiin kevyt rusketus pinnassa. Puistosta löytyi myös puu, jonka juurella oli näin suomalaisen silmään aivan valtavia käpyjä. Pohdiskelin siinä kävyn äärellä, että suomalainen orava tulisi tuonkokoisen kävyn yhdestä siemenestäkin jo aivan täyteen... Kuinkakohan isoja Alésin paikalliset oravat oikein ovat?
Matka oli mukava ja samoin porukka jolla sinne lähdimme. Vaikka tutustuin Tuomakseen ja Markukseen vasta tämän projektin tiimoilta, niin ihankuin olisin tuntenut nuo pojat aina. Emilian kanssa tunsimme jo entuudestaan (olemme luokkatovereita), mutta meidänkin ystävyytemme vain vahvistui matkan aikana. Kuitenkin sanoa täytyy, että matkan aikana totesin, että ranskalainen kulttuuri ei ole minua varten. Alésin katuja kävellessä näki alinomaan niin paljon asioita, joista tuli paha mieli, että en kyllä Ranskaan muuttaisi. Ja kuten tuli jo Marseillen kohdalla todettua, niin kasvisruoan saaminen Ranskassa on todella vaikeaa ja jouduinkin elämään koko matkan lähinnä ranskalaisilla ja perunalastuilla, kun muuta ei ollut saatavilla.

TUULIVOIMAPROJEKTI

Aloitimme projektin teon Ranskanmatkan tiimoilta (itse olin mukana Inkoon tuulivoimalakäynnillä viime talvena, kun ranskalaiset olivat suomessa) työskentelemällä ensin pareittain, tytöt omana ryhmänä ja pojat omana ryhmänään. Aihealueet oli jaettu ja työnjako tehty, joiden pohjalta jokainen työsti omaa materiaaliaan. Kun materiaalit olivat joka taholta suurinpiirtein kasassa, niin tapasimme kasvotusten Omnian Leppävaaran toimipisteessä. Tiivistimme tekstit kompakteiksi paketeiksi ja käänsimme ne englanniksi parhaamme mukaan. Leppävaarassa myös laitettiin tyttöjen osuus Power Point muotoon. Parin päivän päästä tapasimme uudelleen koko ryhmän kanssa ja laitoimme poikien osuuden osaksi kokonaisuutta ja viimeistelimme esityksen. Kasvotusten teimme projektia yhteensä n. 10 tuntia, jonka lisäksi pidimme Emilian kanssa yhden palaverin kasvotusten, sekä teimme työnjaot, joiden pohjalta kirjoitimme omilla tahoillamme pohjat teksteihin. Esityksen valmistuttua se tallennettiin muistitikulle ja eikun Ranskaan esitelmää pitämään.
Suureksi ihmetykseksemme olimmekin ainoat oppilaat koko matkalla. Bonusta siis sille eräälle miesopiskelijalle, joka kävi meidän kanssamme Jean Babtiste Dumasissa syömässä, hän taisi olla ainoa opiskelijakontaktimme tällä reissulla. Tuulivoimaesitelmänkin pidimme opettajajoukolle, oppilaiden loistaessa poissaolollaan. Se oli hämmentävää, sillä oletimme, että muiden yhteistyökoulujen opiskelijat olisivat myös kantaneet kortensa kekoon, mutta toisaalta helpottavaa, ettei esitystä kuuntelemaan tulleita ihmisiä ollutkaan niin paljon kuin oletimme.
Teknisistä ongelmista (videon puuttumisesta) huolimatta esitys vedettiin läpi hyvin ja hyvä maku jäi suuhun. Me voimme ainakin olla ylpeitä siitä, että olemme tehneet oman osuutemme uusiutuvia energiamuotoja koskevaan projektiin- kuten oli sovittu.

Sarin Ranskanmatkan kuva-albumi katsottavissa

täällä.

Coming soon:

2006-06-10T13:14:00.000+03:00

Pitkästä aikaa:

Sari ja kumppanit Ranskassa 22-26.05.06
Stam1na senaatintorilla 09.06.06.

Stand up:ia ravintola Basessa 18.4.

2006-04-22T23:16:00.000+03:00

Pitkästä aikaa stand uppia katsomassa!

Saavuimme Baseen tälläkertaa hieman ennen Stand up- klubin alkua ja ehdimme muun muassa tutustua jälleen yhteen Basen hyllyltä löytyvään seurapeliin. Kyseessä oli jonkinlainen tohtoripeli (jonka nimeä en tietenkään muista), jonka sääntöihin ja toimintaperiaatteeseen emme tutustuneet, mutta kyselimme toisiltamme psykologiaan liittyviä kysymyksiä, pelin kysymyskorteista. Hetken siinä kyseltyämme ja colaa siemailtuamme kello olikin jo sen verran että siirryimme lähemmäksi stand up "lavaa". Tälläkertaa mahduimme istumaankin, mikä oli meidän kannaltamme hyvä juttu, sillä minä olin mennyt suoraan koulusta elokuviin ja elokuvista suoraan Baseen ja ystävättäreni tuli Baseen suoraan shoppailemasta, joten jalkamme olivat lievästi sanottuna puhki.

ti 18.4 Basessa esiintyivät koomikot:
Lotta Backlund
Pete Harju
Ilkka Hendolin

Jokaisella koomikolla oli oma otteensa asioihin, muunmuassa Lotta Backlund kirvoitti katsojissa naurut pohtimalla naisen elämää. Ilkka Hendolin taas mietti muunmuassa kanadalaisten ja suomalaisten suhdetta ja kertoi että kanadansavolaiset viäntävät englantiakin savolaisittain.

Täytyy kyllä sanoa, että tämä stand up ilta oli ihanan rentouttava päätös hektiselle päivälle. Mikäs sen parempi tapa rentoutua, kuin nauraa sydämensä kyllyydestä.

Grillikauden avaus

2006-04-22T23:04:00.000+03:00

Olimme innoissamme suunnitelleet jo hyvissä ajoin ulkoilmagrillausta perjantaille ja toivoimme sille päivälle hyvää säätä, jottei grillikautta tarvitsisi avata kaatosateessa. Suunnitelmamme saivat lisäpotkua, kun katsoimme saman päivän aamuna illan sääennustetta ja aurinkoista lupailtiin. Maalailimme hymyissä suin jo mielikuvia ihanasta, melkeinpä kesäisestä grilli-illasta auringonpaisteessa, kera siidereiden ja lonkeroiden.. ja tietenkin lämpimän grilliruoan. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin lämpimät auringonsäteet kasvoilla.

Tilanne näytti hyvin lupaavalta vielä siinä vaiheessa kun aloimme viritellä grilliä käyttökuntoon. Grilliä puhdisteltiin ja siirreltiin suloisessa auringonpaisteessa ja säteilevät hymymme olivat lähes samaa luokkaa auringon kanssa. Pääsisimme viettämään leppoisaa grilli-iltaa auringonpaisteessa.

Siinä tohinassa sitten unohtui se, mikä pitäisi aina pitää mielessä: Ei saa nuolaista, ennenkuin tipahtaa ja niinhän siinä sitten kävikin, että juuri kun olimme aloittelemassa itse grillailua, niin aurinko päätti vetäytyä paksun piliviverhon taakse. Jäljelle jäi vain kylmä tuuli ja pilvet eivät olleet aikeessa hievahtaakkaan.

Tässä vaiheessa suunnitelmia ei kuitenkaan enää muutettu, vaan David Bowien ja Michael Jacksonin tahdissa grillasimme ja ruoan kyytipojaksi otimme hieman siideriä ja lonkeroa. Kylmän vihmovasta säästä huolimatta tunnelma oli hyvä ja lämmin, hauskaa oli, eikä se kylmä sääkään sitten loppujen lopuksi niin paha ollut.

Yhtenä vapun ohjelmavaihtoehtona voisi grillausta taasen harkita, tosin täytyy sitä kai käydä hieman ihmistenkin ilmoilla pyörähtämässä, jo ihan senkin takia että tuleva vappu on ensimmäinen yhteinen ylioppilaslakkini kanssa.

Coming soon:

2006-04-21T11:28:00.000+03:00

Grillikausi aukeaa,
Auringon paisteessa, vai kaatosateessaa?

(Toivottavasti illalla ei sada, niin päästäisiin tosiaan kokeilemaan tuota meidän lahjoituksena saatua "uutta" sähkögrilliä. Ei olisi todellakaan mukavaa ahtautua pienen katoksen alle kaatosateessa ja syödä hartat kyyryssä ja sohaista vahingossa ketsuppia kuuman (tofu)makkaran päältä vierustoverin poskeen.
Joten etana etana näytä sarves jne.)

(Coming also soon:

Stand uppia ravintola Basessa 18.4.06.)

Keväinen ulkoasu

2006-04-06T22:52:00.000+03:00

Kevään kunniaksi keväisenvihreä ulkoasu.

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen (HESY) match show 2.4.06

2006-04-05T21:35:00.000+03:00

Olin töissä vapaaehtoisena HESY:n mätsärissä tälläkin kertaa, kuten kahdella aiemmallakin kerralla. Tälläkertaa mätsäri järjestettiin Konalassa, Purina-areenalla.
Oma roolini oli toimia myyjänä buffetissa ja asettauduinkin heti saavuttuani buffettipöydän taakse. Pian alkoi koiria ihmisineen saapua paikalle ja kauppakin alkoi käydä ja kehäänilmoittautumisjonot kasvaa.
Buffetissa oli senverran kova kiirus kokoajan, että kehiä en ehtinyt juurikaan seuraamaan, mutta kuulin jo paikan päällä että yhteen kehään oli ilmoittautunut yli sata koiraa! Ja koiria ihmisineen olikin kyllä paikalla paljon ja ilmoittautuneiden koirien kokonaisluku 344 kappaletta (lähde www.hesy.fi).
Buffetissa keitettiin kahvia kokoajan lisää ja leivonnaisia kannettiin pöytään kehään pääsyä odottaville. Kun meno buffassa oli hieman rauhoittunut, niin ennätin käydä tekemässä kierroksen kehien ympäri ja näkemässä erilaisia, erinäköisiä ja erikoisia koiria ja bongailemassa rotuja (mm.iki-ihanat parsonrusselin ja espanjanvesikoiran, sekä jättikokoisen ja supersuloisen vanhanenglanninlammaskoiran). Buffetin pöydän alta oli myös hyvä kurkata, että millainen ihana turrikka kenelläkin asiakkaalla oli mukana ostoksia tekemässä. Pentuja näytti myös olevan jonkin verran paikalla totuttelemassa lajitovereihin ja hälinään.
Buffetin ja näyttelyluokkien lisäksi mätsärissä oli mm. HESY:n tavaranmyyntikoju, sekä arpajaiset. Koko mätsärin tuotto meni HESY:n tilille, koiratalon ylläpitoon.

Mätsärin tulokset, kuvia ja muuta asiaan liittyvää HESYN sivuilla osoitteessa:

http://www.hesy.fi/matchshow06.htm

Tapahtumakalenteri.

2006-03-20T20:42:00.000+02:00

Lähiaikoina tapahtuu: (ja blogiin lähempänä ajankohtaa kirjoittautuu)

21.03.06 Ti: Stand up klubi Hanuri @ ravintola Base
Markku Pajarinen, Ida Grönlund ja Outi Keskevaara.
EDIT: en ollut taaskaan paikalla, sillä jouduin edellisenä yönä lähtemään päivystävälle lääkärille joka käski levätä seuraavan päivän.

02.04.06 Su: Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen Match Show, eli epävirallinen koiranäyttely (allekirjoittanut on siellä tekemässä vapaaehtoistyötä)

Coming soon

2006-03-19T23:09:00.000+02:00

Kevät?

Kummelin Jackpot

2006-03-19T22:43:00.000+02:00

Tässä heti aluksi on sanottava, niin vaikeaa kuin se onkin, että Kummeli -ryhmä ei enää ole siinä samassa iskussa, kuin mitä olivat joskus kulta-aikoinaan.
Odotin Kummeli elokuvalta paljon enemmän naurua, kuin mitä se sitten loppujenlopuksi tarjosikaan.
Toki elokuvassa oli Kummelille ominaisia piirteitä, mutta aihe ja koko elokuva oli Kummeli elokuvaksi.. noh, liian vakava. Ehkä Kummelin äijätkin ovat aikuistuneet ja kypsyneet, eivätkä enää pysty samanlaiseen irroitteluun kun mitä Kummeli on parhaimmillaan ollut.
Paljon nimekkäitä henkilöitä oli mukana elokuvassa kuten mm. André Wickström ja Oiva Lohtander. Muistan jossain myös mainostettaneen, että mukana elokuvassa näyttelee myös Danny, mikä on mielestäni hyvin, hyvin liioitellusti sanottu Dannyn 2 minuutin roolista elokuvassa.
Elokuva aiheineen alkoi tuntua erehdyttävästi Kaurismäkeläiseltä paatokselta (ei sillä että Kaurismäessä vikaa olisi, mutta jotenkin se ei ole ensimmäinen mielleyhtymä jota etukäteen olettaisi Kummeli elokuvasta syntyvän) suomalaisten ihmisten surkeista kohtaloista. Huumoria yritettiin toki kovasti tässä Kummeli elokuvassa viljellä, mutta se tuntui väkinäiseltä, eikä siihen tuntunut enää olevan samanlaista otetta kun esimerkiksi aiemmissa Kummeli elokuvissa.
Kummeli nauttii kuitenkin edelleenkin sellaisesta kansansuosiosta, että Jackpotin myötä lienee jälleen kirjoitettu uusi luku kotimaisen elokuvan historiaan.

ps. Elokuvan lopputekstien aikana taustalla soi biisi "tää biisi jää soimaan sun päähän" (tai jotain sinnepäin), jonka lyriikat sisälsivät edellä mainittua lausetta hoettuna useaan kertaan. Ja pakko vielä harmikseni todeta, että vaikka kuinka yritin niin kyseinen biisi ei jäänyt soimaan mun päähän, vaan elokuvateatterista ulos astuttuani en muistanut kappaleen melodiaa vaikka yritin sitä kuumeisesti tapailla.
Palannenpa siis takaisin Kummelin muutaman ensimmäisen tuotantokauden dvd:iden ja Artisti maksaa- levyn pariin, ne jos mitkä ovat sitä aitoa ja alkuperäistä, kunnon Kummelia.

Coming soon

2006-03-16T16:16:00.000+02:00

Kummeli Jackpot.

Depeche Mode Areenalla 21.2.06

2006-03-16T16:09:00.000+02:00

Kauan odotettu Depeche Moden keikka koitti sitten vihdoin 21.2, ja flunssasta ja tukkoisesta olostani huolimatta olin minäkin siellä paikan päällä kera poikaystäväni.
Saavuimme hyvissä ajoin paikalle, että ennätimme rauhassa heittää ylimääräiset tavarat narikkaan ja katsella myytäviä DM paitoja, jotka jäivät sitten kuitenkin ostamatta kalliin hinnan johdosta (itselläni ei ainakaan varaa maksaa paidasta 40 euroa).
Ihan hyvä, että varattiin aikaa, sillä piti tehdä vielä ekstrakeikka narikalle, kun olimme lahjakkaasti unohtaneet lippumme takkiemme taskuun ja niitä tarvittaisiin vielä istumapaikkojen selvittämiseen ja sen semmoiseen.
Noh, pienen sinkoilun jälkeen tapasimme sitten äijäkkeeni kaverin ja hänen miehensä ja pääsimme istumaan. Paikkamme olivat ihan hyvässä kohdassa, suht. keskellä, mutta aika kaukana lavasta, kiikarit olisi kieltämättä pitänyt olla mukana.
Pian aloittikin lämppäribändi The Bravery, jonka keikka oli aika .. noh, miten sen nyt sanoisi, ei jouokosta erottuva. Hyviä introja biiseillä kyllä oli ja niin poispäin, mutta tuntuu, että samanlaisia bändejä tästä maailmasta löytyy jo useita muitakin, eikä tästä jäänyt sen erikoisemmin mitään käteen.. Ja tämä analysointini siis aivan täysin vain tämän yhden keikan perusteella, voi olla että muuttaisin näkemystäni jos kuuntelisin yhtyettä enemmän.
The Braveryn ja tauon jälkeen päästiinkin sitten jo itse asiaan, eli illan tähdet, Depeche Moden ukot pääsivät lauteille ja yleisö (itseni mukaanlukien) hurrasi. Keikan aloitti uuden Playing an angel levyn aloitusraita A pain that I’m used to, jonka jälkeen keikka olikin taattua Depeche Mode menoa. Bändi soitti niin uusia, kuin vanhempiakin biisejään, sisältäen kaikki suosikkini, kuten esim. Walking in my shoes ja iki-ihana hitti Enjoy The Silence.
Meidän paikoiltamme näki vain muurahaisen kokoisen, lavalla liikehtivän ja kiemurtelevan Dave Gahanin(plus muurahaisen kokoiset muut bändin jäsenet), mutta onneksi taustalla näkyi isohkolla screenillä, että mitä lavalla oikein tapahtui, niin pääsimme mekin osalliseksi Gahanin upesta lavakarismasta. Paikaltamme näimme myös keikan kenttäyleisön kokonaisuudessaan, mikä oli aika sielua värisyttävä kokemus katsoa kun koko kenttäyleisö heilutti käsiään samaan tahtiin Gahanin kanssa. Gahan näytti myös sen, että kuinka paljon ääntä lähtee jäähallillisesta suomalaisia ja voin sanoa, että aika paljon. Yleisö lauloi muun muassa Enjoy the silencen ensimmäisen kertosäkeen kokonaan.
Yleisö huusi yhtyeen myös kaksi kertaa takaisin lavalle soittamaan ja encore olikin aivan nautittavan pitkä, ainoa asia, joka vei hieman musiikkinautintoa omalta osaltani pois, olivat kirkkaat ja äkkinäiset valaistukset jotka kävivät silmiini ja jo valmiiksi tukkoiseen päähäni aiheuttaen minulle mojovan päänsäryn. Kun kirkas valo oli pari kertaa välähtänyt suoraan sisälle aivojeni sopukoihin, yritin ennakoida että milloin seuraava välähdys taas tulee ja sulkea silmäni, mutta kehnolla menestyksellä.
Kaiken kaikkiaan täytyy kyllä silti sanoa, että keikka oli todella hyvä ja kokemisen arvoinen elämys, eikä yhtään kaduta, että lähdin sen kokemaan puolikuntoisena. Vaikka keikka oli flunssaiselle fyysisesti raskas, niin antoi se kaiken henkisesti monin verroin takaisin.

2006-03-07T21:24:00.000+02:00

Valitettavasti tiistain 7.3. Stand up klubi Hanuri jäi meiltä väliin sairastapauksen vuoksi, olen ollut tässä jo muutaman päivän mojovassa flunssassa.

Huomenna olisi Vanhalla:

(lähde: www.vanha.fi)

Esiintymässä stand-up -komediennet:
Lotta Backlund
Ida Grönlund
Krisse Salminen
Heli Sutela
Helena Valtonen

Saa nähdä jos tuonne jaksaisi.
EDIT: No enpä jaksanut. Syytän flunssaa. Noh 21.3 sitten taas Hanuriin.

Fight Club sekä Surkeiden sattumusten sarja (Huom! Niille jotka elokuvia eivät ole nähneet: SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA!)

2006-03-07T09:50:00.000+02:00

Pieni sisäinen elokuvakriitikkoni nostaa jälleen päätään ja päätin ennen Depeche Moden keikan jälkipuintia paneutua kahteen viimeaikoina näkemääni elokuvaan, joista pidin.

Mistä aloittaisinkaan...

Fight Club:

Kerrassaan nerokas elokuva, nerokkaasta aiheesta. Juoni tiivistettynä:(HUOM! Niille sivistymättömille jotka eivät tätä elokuvaa ole vielä nähneet: SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA!) Kaksi kaverusta perustavat tappelukerhon, mutta oikeasti kaksi henkilöä onkin yksi henkilö.
Elokuva kaikessa sekopäisyydessään onkin ehkä realistisempi kuin voisimme luulla, hieman karrikoiden tietenkin. Miehet purkavat paineitaan ja energiaansa tappelemalla keskenään. Joukossa näyttää olevan miehiä laidasta laitaan, on pukumiehiä, jotka töiden jälkeen tulevat purkamaan paineitaan ja turhautuneisuuttaan ja on laitapuolenkulkijan oloista heppua ja on niitä jotka tappelevat aivan muuten vaan. Tappelukerhon suosio on taattu ja seuraavana päivänä selitellään maailmalla että miksi huuli on halki ja silmä mustana. Kerhon ensimmäinen sääntö kun on: kerhosta ei puhuta. Elokuva tuo esille primitiivisen miehen nykymaailmassa. Miehen, jolla on taistelun ja reviirinpuolustamisen tarve, mutta ei luontaista tapaa sitä toteuttaa. Ehkä juuri tämän takia tappelukerho saavuttaa niin suuren suosion, että lopulta tilanne riistäytyy käsistä.
Eikä siinä vielä kaikki! Oman ulottuvuutensa elokuvaan tuovat nämä kaksi kaverusta, kerhon perustajat. Alkuasetelma on herkullinen, eikä siitä voi millään aavistaa, miten elokuva tulee päättymään. Toinen kaveruksista on hillityssä toimistotyössä ja muutenkin väritön persoona, osana harmaata massaa. Hän tapaa lentokoneessa saippuaa myyvän henkilön, joka osoittautuu spontaaniksi ja räväkäksi henkilöksi, juuri sellaiseksi kuin hän itsekin tahtoisi olla... ja niin hän ehkä onkin, mutta sen älyämiseen niin hänellä, kuin katsojallakin kestää oma aikansa.

Surkeiden sattumusten sarja:

Jos ei tietäisi, niin tätä elokuvaa voisi aivan suoriltaan luulla Tim Burtonin ohjaamaksi. Läpi elokuvan vallitsee niin Burtonmainen tunnelma, että elokuva on melkein Burtonmaisempi kuin Burtonin elokuvat itse. Ohjaaja ei kuitenkaan ole Tim Burton, vaan Brad Silberling. Elokuva pohjautuu Lemony Snicketin, eli Daniel Handlerin kirjoihin.
Elokuva kertoo Baudelairen kolmesta lapsesta, jotka jäävät yllättäen orvoiksi. Tästä alkaa surkeiden sattumusten sarja, jolle ei loppua näy. Muhkean perinnön toivossa Kreivi Olaf (Jim Carrey) lupaa ottaa orvot huostaansa, mutta on kaikkea muuta kuin ihanteellinen kasvatti-isä.
Jim Carreylle täytyy kyllä antaa kunniamaininta roolistaan ilkeänä ja pahana Kreivi Olafina. Carreyn naamanvääntelyyn tottuneelle tämä elokuva toi mukavaa vaihtelua. Kreivi Olaf on ilkeä, hirvittävä ja täysin epäoikeudenmukainen ja Jim Carrey ilmeineen tuo hahmoon viimeisen silauksen. Myönnettäkööt, että olen Carreyn roolisuorituksen suhteen todella positiivisesti yllättynyt, sillä oletin, että en pysty näkemään Carreytä minään muuna kuin hulluna naamanvääntelijänä. Tietyillä ilmeillä oli olennainen rooli tässäkin hahmossa, mutta liika kuminaamaisuus oli tälläkertaa tipotiessään. Kreivi Olaf on salaperäinen ja omalaatuinen, kuin Jali ja Suklaatehtaan Villi Vonkka. Olemuksessa on jotain eteeristä ja mahtipontista.
Lapsinäyttelijät (Emily Browning, Liam Aiken, Kara ja Shelby Hoffman) olivat.. noh, mielestäni perinteisiä lapsinäyttelijöitä. Lasten roolisuorituksissa häiritsi hieman (aivan kuten Narnia- Velho ja leijona- elokuvassakin) näyttelijöiden ajoittainen teennäisyys, mutta se ei haitannut olennaisesti, sillä elokuvan maailma oli muuten niin mukaansa tempaava. Lapsinäyttelijätkin suoriutuivat kaikenkaikkiaan kuitenkin mallikkaasti ja erityisen hurmaavia pienen Sunny- tytön roolissa olivat kaksostytöt Kara ja Shelby Hoffman.
Senverran elokuvasta paljastettakoot, että surkeiden sattumusten sarjan jälkeen luvassa on onnellinen loppu. Tai siis, niin onnellinen kuin niissä olosuhteissa on mahdollista.

Coming soon

2006-03-07T09:17:00.000+02:00

Depeche Mode Areenalla 06.03.2006

ARS 06 ja muuta taidehärpäkettä

2006-03-07T08:38:00.000+02:00

Kävimme harrastamassa kulttuuria paljon puhutussa ARS 06 näyttelyssä. Tähän alkuun täytyy mainita, että näyttelyn hinta ihmetytti, se oli 6,50 euroa... opiskelijalta, melko paljon, sanoisinko.
Noh, kuudella ja puolella eurolla sain ARS06 tarran, joka liimattuna kehooni toimi pääsylippuna näyttelyyn, joten eikun nykytaidetta tutkimaan.
Minulle on kovin vaikea kirjoittaa tästä näyttelystä, sillä kierroksemme aikana kohdalleni osuneista töistä ei mikään herättänyt kovin suuria tunteita. Täytyy kyllä sanoa, että en pitänyt työstä, jossa oli käytetty täytettyjä eläimiä, mielestäni eläin tarvitsee samanlaisen kunnioituksen kuin ihminenkin, myös taiteessa ja sen teossa.
Koko näyttelyä emme edes tainneet käydä läpi, osasyynä lienee reistailevat jalkani jotka huusivat leipää kävellessä. Joitain töitä ennätimme kuitenkin katsoa.

El- Perro ryhmän installaatio Security On Site: Luovaa turvallisuutta, 2003-2005

Kerrassaan ahdistava installaatio, mutta piti sitä silti kokeilla. Teos on siis koppi, johon mentiin sisälle, aivan kuin hissi, joka ei kuitenkaan liikkunut. Kun painaa kopin sisällä olevasta nappulasta, niin ovet pamahtavat kiinni. Olet aivan kuin toisessa maailmassa, kuin Matrixin välivaiheessa, todellisuuden ja keinomaailman välissä harhailemassa. Oman ulottuvuutensa työhön toi se, että jos luottohenkilösi kopin toisella puolella päättää poistua paikalta, niin jäät kopin vangiksi. Ideana kun on se, että ovet saa auki vain silloin kun kopin ulkopuolella oleva "luottohenkilö" painaa ulkoseinässä olevaa keltaista nappulaa samaan aikaan, kun sinä painat kopin sisällä omaasi.
Oli helpottava tunne päästä ulos kopista.

Walter Martinin ja Paloma Muñozin lumihiutalepallot

Kaikilla meillä on varmaan joskus ollut lasinen pallo, jota ravistelemalla "lumihiutaleet" sinkoilevat pitkin pallon seiniä peittäen alleen joulupukin, tai muun talvisen hahmon.
Harvalla meistä kuitenkaan on ollut lasisisia palloja, joiden sisällä tapahtuu murhia ja onnettomuuksia. Näissä töissä oli todella jännä elementti. Oli yhdistetty viattomuutta, lapsuutta ja rauhallisuutta kuvaava lasinen lumihiutalepallo levottomiin aiheisiin. Oli mies, joka oli kärrännyt verisillä kottikärryillä ruumiin jätesäkissä laiturille. Oli mies, joka istui jyrkänteenreunalla hyppäämäisillään alas... Kuten Kiasman omassa ARS 06 esittelylehtisessä sanotaan, pallot ovat kuin kuvitusta suomalaisen keltaisen lehdistön lööpeille. Pallojen sisällä on omat maailmansa, jähmettyneenä yhteen hetkeen ja yhteen tapahtumaan... voimme vain arvailla, että mitä näille pallon sisällä oleville ihmisille on tapahtunut ennen tätä hetkeä.

Seuraavana päivänä Kiasman hyvin ristiriitaisia tunteita herättäneestä ARS 06 -näyttelystä, harrastimme hieman lisää kulttuuria Ateneumin ja Designmuseon muodossa.
Oli aivan ihanan rauhoittavaa nähdä edellisen päivän psykedeelisen ja kaaoottisen nykytaidepläjäyksen jälkeen nk. "vanhempaa" ja klassisempaa taidetta, ja sitähän Ateneumista löytyy.
Itseäni viehättää etenkin Akseli Gallen Kallelan kuvaukset Kalevalasta, kuinka hän on onnistunut kuvittamaan Kalevalaa niin onnistuneesti ja niin.. niin suomalaisesti. Etenkin Gallen Kallelan kuvaus Kalevalan Ainosta oli henkeä salpaava. Se suomalainen metsä ja suomalainen järvimaisema, Aino ja Väinämöinen oli niin suomalaista kuin olla ja voi ja antaa mielestäni täydellisen oikeutuksen kansalliseepoksellemme.

Designmuseo oli taas oma kokemuksensa ja siellä tunsi henkäyksiä menneiltä vuosikymmeniltä, esinemuotoilun muodossa.
Designmuseossa oli tälläkertaa teemanäyttelynä "Naisen muoto" ja oli mielenkiintoista tutkia vaatteita, kankaita, korkokenkiä ja astioita, joita siellä olikin monenlaisia.
Alakerran kellarissa olikin sitten perusnäyttely, josta löytyi kaikenlaista menneiden vuosikymmenten talouksiin kuuluvaa tavaraa. Itse lienen senverran tuoretta sukupolvea, että monikaan esine ei näyttänyt tutulta, Alvar Aalto jakkaran sentään tunnistin ja sellaisen yhden punaisen syöttötuolin muistan joskus nähneeni jossain.
Kellarikerroksessa näkyi myös vielä toki nykyäänkin käytettäviä ja kodeista löytyviä asioita, muunmuassa koulustammekin löytyviä hitsausmaskeja ja kuulosuojaimia.
Vitriinistä löytyi tietenkin myös Kaj Franckin ja Tapio Wirkkalan ajattomia esineitä.

Coming soon

2006-03-03T18:14:00.000+02:00

ARS 06 ja muuta taidehärpäkkätä.

Stand up komiikkaa Basessa 21.02.06

2006-03-01T22:03:00.000+02:00

Stand up komiikkaa Basessa 21.02.06
Stand up Klubi Hanuri :D

Jälleen pitkän tauon jälkeen löysimme ystävättäreni kanssa opiskeluntäyteisistä aikatauluistamme pienen kolon rentoutumiseen ja suuntasimme perinteiseen tapaan ravintola Baseen stand uppia kokemaan.
Basessa käynti on kyllä aina kokonaisvaltainen elämys, se on aivan ainutlaatuinen paikka kodikkaassa ja hämyisässä tunnelmassaan. Oman vivahteensa Basen tunnelmaan tuo hyllyissä vapaasti pöytään otettavissa olevat seurapelit joista pelasimme illan aikana (Stand upia odotellessa) Aliaksen kertaalleen läpi ja Trivial Pursuitia siihen pisteeseen, että molemmilla oli kaksi kakkupalaa koossa. Tasapeliin oli hyvä päättää.
Basessa käynti elämyksen kruunaa aivan mahtava henkilökunta, joka vastasi hienosti asiakkaan (eli minun) toiveisiin ja räätälöi vegaanisen tomaattipasta-annoksen, vaikka sellaista ei ruokalistalla ollutkaan. Basen henkilökunnan puheista päättelin, että tomaattipastaa on vegaaneille tehty aikaisemminkin. Lisäksi tomaattipasta oli aivan äärettömän herkullista, ei mitenkään "väkisin" eikä hätäisesti tehdyn tuntuista eikä makuista vaan juuri sellainen ihanan täyteläinen makuelämys mitä tomaattipastalta odottaakin. Ja siinä ruokanautinnon sivussa vatsakin täyttyi. Pasta-annokseen kuului lisäksi ihanaa pehmeää leipää joka koostumuksensa ja makunsa puolesta vaikutti olevan tuoretta. Ei haitannut, vaikka talosta ei vegaanista levitettä leivän päälle löytynytkään, leipä oli jo sellaisenaan niin maukasta ettei se mitään lisäksi kaivannutkaan.
Basen tunnelma on jotain aivan sanoinkuvailematonta, se täytyy itse kokea, sitä ei voi kuvailla. Suosittelen rauhallista iltaa kaverin kanssa tai kaveriporukalla hauskan seurapelin parissa.

Ja nyt sitten illan stand up antiin.
Lavalla oli silläkertaa kolme miespuolista koomikkoa Mika Eirtovaara, Ari Tuominen ja Jukka Lindström. Kolme aika erilaista ja eri asioista ammentavaa koomikkoa, mutta silti niin hauskoja, että en suinkaan ollut ainoa joka nauroi katketakseen tämänkertaisessa Stand up Klubi Hanurissa.
Koomikoilla oli jokaisella oma olemuksensa lavalla ja tämä kolmikko edusti persoonia laidasta laitaan. Oli rauhallista ja totista insinööriä, ehkä hössöttäjää ja peruslunkia olemusta ja kaikkien jutut naurattivat ja ottivat yleisönsä.
"Salin" etuosassa istui seurue, joka innostui kommentoimaankin paljon lavalta heitettyjä juttuja ja ihailtavaa miten koomikot pystyvät mitä ilmeisimmin improvisoimaan tilanteen mukaan ja vastaamaan nerokkaasti ja hetkeäkään miettimättä yllättäviinkin tilanteisiin. En usko, että kellään ihmisellä on mahdollisuutta varautua etukäteen kaikenlaisiin tilanteisiin valmiilla repliikeillä, joten ei voi kuin ihailla niitä koomikoita joilla ei mene sormi suuhun, tuli yleisön seasta sitten mitä kommenttia tahansa.

Ehkä paras stand up ilta tähänmennessä.

ps. Kouluratsastus ei ole tylsä laji! :D

Coming soon

2006-03-01T21:41:00.001+02:00

Stand up komiikkaa (ja tomaattipastaa) Basessa 21.02.

Lennä Nykäsen Matti osa II

2006-01-22T00:02:00.000+02:00

Ja lisättäkööt että juu, minunmielestäni oli ihan hyväkin asia, että Matti Nykänen tuotiin elokuvassa esille nk. uhrina, vaikka ihan ammattikriitikot on moista näkökulmaa arvostelleetkin. Saapahan ihmiset (itseni mukaanlukien) hieman uuttakin näkökulmaa asiaan.
Roolijako oli myös onnistunut,Peter Franzen oli omiaan esittämään luihua Nick Nevadaa ja Juha Veijonen taas Nykäsen valmentajaa. Roolit olivat mielestäni uskottavasti esitetty ja ne tempaisivat mukanaan katsojankin samalla voimalla jolla näyttelijät olivat rooleihinsa heittäytyneet. Jasper Pääkköstä oli tosin hieman vaikea mieltää Matti Nykäseksi, johtuen ehkä Pääkkösen ulkonäöstä (täysin Matti Nykäsestä poikkeavat kasvonpiirteet) tai siitä että Jasper on kuitenkin aina Salkkareiden Saku Salin ja siihen ei auta mikään. En sano, että Pääkkösessä näyttelijänä olisi mielestäni vikaa, mutta en vain kyennyt mieltämään Pääkköstä täysin Nykäseksi ja siihen en tiedä syytä itsekään.

Lennä Nykäsen Matti?

2006-01-18T21:17:00.000+02:00

Suomen lentävästä ihmeestä on tehty nyt elokuva.
Kävimme katsomassa elokuvan ensi-iltaviikonloppuna ja salit olivat täynnä kiinnostuneita ja uteliaita ihmisiä. Kiinnostuneita ja uteliaita ehkä Matti Nykäsestä ja ehkä myös itse suurella äänellä mainostetusta elokuvasta.

Näin jälkikäteen täytyy kyllä sanoa, että elokuva oli mielestäni hyvä. Siitä huolimatta, että elokuvaan oli otettu so notin ja fiftisikstin kaltaisia Nykäsen legendaarisia sutkautuksia, ei se pilkannut millään tavalla Nykästä, vaan toi esille sen, kuinka vaikeaa nuoren miehen voi olla pysyä pystyssä suurten odotusten ja alati kasvavan paineen alla. Kun paineet käyvät sietämättömäksi, on kuningas Alkoholin palveluksiin helppo sortua, enkä ihmettele, että nuorelle Nykäselle kävi niin.
Viina vaan ei sovi kaikille ihmisille ja jotkut se tekee väkivaltaiseksi. Eihän väkivalta tietenkään ole hyväksyttävää kännissäkään, mutta voiko alkoholiin turvautuminen olla avunhuuto, johon kanssaihmisten tulisi vastata?
Kuka lohduttaisi Mattia?

Tämän elokuvan näkemisen jälkeen näen Matti Nykäsenkin aivan eri silmin. En enää tahdo halveksua Nykästä, vaikka hänen kasvonsa koristavatkin kovin usein lööppejä ja juorulehtien kansia. Elokuva käsitteli asiaa sellaisesta näkökulmasta, että asioita alkoi ehkä miettiä Nykäsenkin kantilta. Elokuva antoi vihiä siitä, mitä on olla nuori ja sinisilmäinen, maailman menestynein mäkihyppääjä, joka on aivan muiden ihmisten vietävissä ja jolla selkääntaputtelijoita ja hyväksikäyttäjiä riittää.

Elokuvan tunnarissa lauletaan Lennä Nykäsen Matti, lennä. Ja mäkitornista lennettyjen, pitkien hyppyjen lisäksi on Nykänen lentänyt monta kertaa elämän tuulissa myös pää edellä ruusupuskaan, mutta aina hän on sieltä myös noussut.

ps. Matti-elokuvan ensi-iltaviikonloppuna tehtiin uusi Suomen ennätys elokuvien kävijämäärässä yhden viikonlopun aikana. Matti- elokuvalla ja sen ensi-illalla lienee oma osuutensa siihen ja vielä on elokuvalla aikaa rikkoa lisää ennätyksiä.

Coming soon:

2006-01-17T23:51:00.000+02:00

Lennä Nykäsen Matti?

Presidentti idols.

2006-01-17T23:20:00.000+02:00

Kuuden vuoden välein järjestettävä, televisioiden ulkopuolellekin ulottuva, kokonaisvaltainen realitytapahtuma on jälleen pyörähtänyt käyntiin ja alkukarsinnat ovat jo ohi.

Alkukarsinnathan pyörähtävät käyntiin, kun kourallinen kokelaita kiertää pitkin Suomenmaata esiintymässä ja pistämässä parastaan. Ilman karismaa ei pärjää, on oltava luontaista esiintymistaitoa pärjätäkseen kisassa. Alkukarsinta on rankka ja kokelaat pistävät kaiken peliin, sillä yleisö äänestää tämän realitykilpailun voittajan.

Koko rumba tiivistyy siihen, kun kaksi eniten ääntä saanutta henkilöä valitaan finaaliin ja panokset kovenee. Ääntenlaskenta on jännittävä tapahtuma, jota seurataan reaaliajassa televisiosta koko illan. Realityä mielenkiintoisimmillaan.

Koko kansan idolsin finalistit on valittu, kahden viikon päästä koittaa ratkaiseva finaali ja se on kertova että kumpi finalisteista on tuleva suomen ykkösnainen/mies. Lööpit kirkuvat kioskien seinällä, spekuloivat miten kisassa tulee käymään, niinkuin varmaan teemme me kaikki, jotka olemme tilannetta yhtään seuranneet.
Finalistitkaan eivät lepää, vaan he rutistavat itsestään viimeiset mehut ja heittäytyvät täysin mukaan kisaan. Vielä viimeinen mahdollisuus vakuuttaa yleisö.

Kaksi finalistia, kaksi viikkoa aikaa, yleisö äänestää, toivottavasti.

Kaksi suosituinta on finaalissa ja heistä yleisö äänestää Presidentti idols voittajan 2006, joka saa palkinnoksi mainetta ja kunniaa, sekä 6 vuoden sopimuksen Suomen presidenttinä.

Tämän blogin syvin olemus?

2006-01-14T01:09:00.000+02:00

Eräs minulle erittäin läheinen ihminen (=mies,seurustelukumppanini) naureskeli lukiessaan blogiani. "Miten joku voi touhottaa noin paljon lasimuotoilusta!??".
Tämä mies lienee ainoa, joka joskus eksyy joskus blogiani lukemaan, ja hänkin vain silloin, kun muistan mainostaa ahkerasti.
Kirjoitankin tätä blogia itseäni varten. On niin paljon mukavempaa kirjoittaa ajatuksiaan jotakuinkin selkokielelle ja samalla selvittää ja jäsennellä asiat omassa päässään selkeiksi kokonaisuuksiksi, jotka koostuvat niistä lukuisista aivoissani (kai mulla sellaisetkin on?) harhailleista ajatuksen sirpaleista.
Seuraava kysymys lieneekin, että jos kirjoitan tätä blogia itseäni varten, niin miksi en voi kirjoittaa sitä lyijykynällä, vaikka ruutupaperille tai kovakantiseen päiväkirjaan jossa on heppoinen muovilukko ja vaaleanpunaiset sivut?
Omaa kirjoittamaan ryhtymisen kynnystäni madaltaa se illuusio, että joku muukin saattaa lukea näitä tekstejä, niin epätodennäköistä kuin se onkin. Vaikka en suoranaisesti ajattele, että näitä tekstejä joku lukisi, niin kuitenkin on se pieni mahdollisuus ja se tekee kirjoittamisesta helpompaa. Tai noh, en nyt tiedä että helpompaa, mutta tuleepahan ainakin todella mietittyä mitä kirjoittaa, sanamuotoja, jokaista sanaa ja jokaista lausetta ja täten saa itselleenkin ajatukset selviksi kokonaisuuksiksi, mikä siis niinkuin jo sanottu, onkin tämän blogin todellinen tarkoitus.

Eipä mulla muuta.

Huomion arvoinen asia:
Olen saanut yhden ainoan "oikean kommentin". Kaikki ne loput saamani kommentit ovat jotain mainosbottien tuotoksia. I'm so famous.
Eijei, olen saanut _kaksi_ oikeaa, todellista ja hyödyllistä kommenttia tämän blogin aikana ja vaikka kirjoitankin tätä blogia vainjaainoastaanitselleni jne. niin kieltämättä ne kaksi oikeaa kommenttia, henkilökohtaisesti minulle tarkoitetut, lämmittävät mieltä niin, että tässähän sitä meinaa ihan liikuttua kuoliaaksi. Kiitos sinulle, näiden kahden kommentin postaaja! Tiedät kyllä kuka olet ja tunnistanet itsesi :) (Jos siis satut vielä tänne blogiin vilkaisemaan)

Vuoden '05 toiseksiviimeinen päivä

2005-12-30T22:00:00.000+02:00

Vuosi on taas vaihtumassa uuteen ja tuntuu että edellistäkin on eletty vasta korkeintaan puoli vuotta. Muistan, että lapsena vuosi tuntui niin kovin pitkältä ajalta, mutta mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä nopeammin aika tuntuu kulkevan. Vuorokaudessa saisi olla ainakin tuplamäärä tunteja nykyiseen verrattuna, että ehtisi tehdä kaiken rauhassa, mitä on päivän mittaan suunnitellut tekevänsä. Ehkä iän myötä karttuneet tehtävät ja velvollisuudet ja niistä syntyvä kiire ja hektinen elämäntapa saa vuoden tuntumaan lyhyemmältä.
Vastahan vuosi vaihtui edellisen kerran ja silti taas kohta lasketaan sekunteja siihen kun kello lyö kaksitoista ja voidaan toivottaa kovaan ääneen kanssaihmisille hyvää uuttavuotta. Mihin se edellinen vuosi näiden kahden vuodenvaihteen välistä on vierähtänyt?
Kun ajattelen vuotta 2005 taaksepäin, niin tulen siihen tulokseen, että paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua. Olen kirjoittanut keväällä ylioppilaaksi, päässyt sattuman kaupalla syksyllä opiskelemaan juuri sitä alaa mitä halusinkin, syksyllä onnistunut korottamaan myös englannin yo- arvosanaani, olen tutustunut moneen uuteen ihmiseen... näin muutaman esimerkin mainitakseni. Vuosi ei taidakaan sittenkään olla niin lyhyt miltä tuntuu, jälkeenpäin sen vaan hahmottaa kokonaisuutena, eri tapahtumien yhteissummana, jota voi tarkastella melkeinpä ulkopuolisen sivustakatsojan tavoin, eikä vain erillisinä tapahtumina, asia kerrallaan, sillä hetkellä kuin jokin asia tapahtuu.
Joten, kippis vuodelle 2005, ja uusin kujein vuoteen 2006!

Hyvää ja onnellista uuttavuotta 2006!

-Sari

Pohdintaa lasimuotoilusta

2005-12-30T21:05:00.000+02:00

Ostin tuossa eilen Ristomatti Ratian suunnitteleman Poi- tuikutelineen ja sen myötä aloin miettiä suomalaista muotoilua. Jos miettii yleisellä tasolla, niin lasi lienee Suomessa ehkä yksi näkyvimmin muotoilluista materiaaleista ja niinpä sitten syvennyin miettimään muutaman muotoilijan suunnittelemia lasiesineitä, vaikka itselleni metallit ovatkin rakkaimpia materiaaleja.

Ristomatti Ratian Kiuas- tuikkuteline on hieno, oivaltava ja hauska idealtaan, sekä hienon näköinen ja näppärästi materiaaleja yhdistävä tuote. Takka- tuikkutelineessä ei ehkä ole niin paljon ideaa ja oivaltavuutta kuin Kiukaassa, mutta hyvä idealtaan silti mielestäni, sillä Ratia on rohkeasti asettanut tässäkin (niinkuin Kiukaassakin) tuikun ikäänkuin täysin totutuista poikkeaviin rooleihin (kuten takan- ja kiukaan liekiksi), sen kuitenkaan menettämättä elementtiänsä.
Poi- tuikkutelineet ovat mielestäni muuten hienoja, mutta itseäni kyllä hämää se "tarjottimen" materiaalivalinta.. hieman käsittelyä ja viimeistelyä olisi tuikkutelineen alusta mielestäni ainakin kaivannut.
Kaupan hyllyllä Ratian Heijastus- tuikkuteline oli aika mitäänsanomattoman näköinen, mutta kun näin Ratian sivuilla kuvan, jossa sellaisissa sisällä paloi tuikkuja, niin älysin jujun ja tuotteen nimenkin merkitys avautui. Kun idean älysi niin Heijastus-tuikkutelineet ovat (kuvan perusteella) todella kivan näköisiä, sekä kaikissa väri-ja kuva-aiheissaan lämpimiä tunnelmanluojia. Väri-ja aihemaailmojen nerokas yhdisteleminen miellytti minun silmääni.

Annaleena Hakatien Ballo- tuikkuteline on tuorein ihastukseni, sinisenä tietenkin. Ballo- tuikkutelineen pyöreä muoto miellytti silmää ja jotenkin se oikein houkutteli luokseen. Sitten, kun on joskus enemmän asuintilaa (niin ja rahaa) käytettävissäni, niin voisin kuvitella ostavani näitä Ballo- tuikkutelineitä useammankin kappaleen oleelliseksi osaksi talvista sisustusta.

Samoin Kaj Franckin Kartio-lasit ovat tietenkin käyttöesineiden aatelia, sinisenä tietty parhaita nekin (mun lempiväri Iittalan värivalikoimasta).
Kartio-lasi on ajaton ja aina toimiva ratkaisu ruokapöydän arkikattaukseen ja miksei juhlavampaankin kokonaisuuteen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Kartio-lasi on oivaltanut juomalasin syvimmän olemuksen: siitä on hyvä juoda ja se pysyy tukevasti kaiken kokoisissa käsissä.

Ristomatti Ratian Poi 1 tuikkutelineet

Ristomatti Ratian Kiuas- tuikkuteline

Ristomatti Ratian Heijastus- tuikkutelineet

Annaleena Hakatien Ballo- tuikkutelineet

Kaj Franckin Kartio-juomalasi

Kuvat linkitetty sivuilta:
www.iittala.fi
www.ratia.com

2005-12-03T15:07:00.000+02:00

Sarin joulukalenteri

Sarin joulukalenterin ylläpitäminen osoittautui niin vaikeaksi ja ylivoimaiseksi tehtäväksi, että luovutin 15 päivän kohdalla.

Stand up komiikkaa Basessa osa 2 , 23.11.

2005-12-01T09:11:00.000+02:00

Olimme jälleen ystävättäreni kanssa saapuneet Baseen, tälläkertaa hyvissä ajoin. Saapumisajankohdalla ei tosin ollut sinänsä mitään merkitystä, sillä kaikki "salin" istumapaikat oli varattu jo hyvissäajoin ennakkoon.
Tilasimme perinteiseen tapaamme coca colat ja istuuduimme pöytään lukemaan City-lehteä. Meillä olisi vielä reilusti aikaa ennen stand upin alkamista.
Bongasimme Basen hyllystä lautapelejä ja baarimikon suosiollisella luvalla kaivoimme sieltä Aliaksen pelattavaksi. Aliasta pelatessa aika vierähtikin nopeasti, eikä ehditty saada kierrosta loppuun kun kello oli jo senverran paljon, että vetäydyimme seisomapaikoillemme odottamaan stand up shown alkamista.
Tälläkertaa Basessa esiintyivät Rich Lyons, Kari Kivioja ja Antti Virtanen. Jenkkisyntyinen Rich Lyons veti osuvan shown englanniksi suomalaisuuden syvimmästä olemuksesta ja kirvoitti niin minussa, ystävättäressäni kuin muissakin katsojissa monet makeat naurut. Tälläkertaa pystyimme jättämään polleasti taputtamatta ja käden nostamatta, kun Rich Lyons kysyi, että kuinka moni on ensimmäistä kertaa katsomassa stand uppia, olimmehan me jo tokakertalaisia.
Kokonaisuudessaan kolmen esiintyjän show oli hauska ja mukaansatempaava.

Coming soon:

2005-11-26T21:54:00.000+02:00

Stand up komiikkaa Basessa 23.11.05

Stand up komiikkaa Basessa 9.11.05

2005-11-12T10:37:00.000+02:00

Saavuimme ystävättäreni kanssa hämyisän kodikkaaseen Baseen ja tilasimme tuopilliset Coca colaa. Kerta oli molemmille ensimmäinen, niin Basessa, kuin stand up komiikkaa katsomassakin, mutta hetkisen ympärillemme katseltuamme löysimme sopivat seisomapaikat seinän vierestä, josta oli suora näköyhteys koomikoihin.

Kyseisenä iltana Basessa esiintyivät Harri Lagström, Ida Grönlund ja Isa Kantanen.Huumori oli huomattavasti roisimpaa, kuin mitä tällainen teeveestä standuppia katsonut on aiemmin kuullut, mutta se ei missään nimessä ollut huono asia, vaan kirvoitti niin minussa- kuin koko muussakin yleisössä makeat naurut. Isa Kantanen teki huumoria seksuaalisesta suuntautumisestaan, mikä lienee omiaan rikkomaan lesboihin ja homoihin liittyviä tabuja. Ida Grönlundilla oli hauska ote hommaan ja vuorovaikutus yleisön kanssa oli toimiva.
Ainoat vitsit jotka eivät minuun kolahtaneet olivat Harri Lagströmin lehmänampumis- ja hirvikolarivitsit, mutta muuten Lagströmin rempseä ja yhteiskuntakriittinen hahmo oli mielestäni hyvä ja hauska.
Yleisö oli kokoajan hyvin mukana koomikoiden esityksissä ja Basen hämyisä ja kodikas ympäristö loi aivan oman vivahteensa koko tunnelmaan, paikka oli kuin luotu Stand up komiikan areenaksi.
Totesimme ystävättäreni kanssa, että seuraavalla kerralla täytyy kyllä tulla ajoissa paikan päälle että ehdimme varata itsellemme istumapaikat, sillä nyt kaikki istumapaikat olivat täynnä jo ennen stand upin alkua.

Pääpiirteissään ja kokonaisuudessaan kolmen koomikon setti oli kuitenkin hauska ja napakka paketti ja kun olimme lähdössä Basesta kotiin, niin kiitin ohimennessäni kaikkia kolmea koomikkoa hyvästä Showsta.

Coming soon:

2005-11-09T23:20:00.000+02:00

Standupkomiikkaa Basessa 9.11.05
Omia näkemyksiä ja kokemuksia stand up iltamista.
Palaan asiaan huomenissa.

Ulkoasun vaihto

2005-11-07T18:44:00.000+02:00

Kesän vihreästä talven valkoisiin sävyihin.
Tosin, syksyä on vielä jäljellä. Kävelin tänään anorakki päällä (tiedetään, tiedetään ei ole trendikästä) ja annoin tihkusateen kostuttaman ilman imeytyä ihooni.
Väri vihreän ja valkoisen välissä on harmaa.

Eilisen päivän saldo

2005-11-06T10:00:00.000+02:00

osa XI

PAKETILLINEN
suolakeksejä

JA
kolaa.

Vielä yksi huomion arvoinen asia:

2005-11-02T23:42:00.000+02:00

KUKAAN
ei lue tätä blogia.

Päivän saldo

2005-11-02T23:38:00.000+02:00

...osa X (?)

TÄNÄÄN
oli lämmin päivä

TÄNÄÄN
söin suht. terveellisesti.

TÄNÄÄN
oli pää kipeä.

TÄNÄÄN
oli niskat jumissa.

TÄNÄÄN
sain allergista ihottumaa.

TÄNÄÄN
söin hyvää ruokaa.

TÄNÄÄN
olen ajatellut joululahjojen hankintaa.

TÄNÄÄN
pelattiin ristiseiskaa (ja hauskaa ol!).

TÄNÄÄN
hävisin jokaisen korttipelin.

TÄNÄÄN
oli normaali päivä.

HUOMENNA
vuorokausi yrittäjänä- tapahtumaan.

Ruokaremontti alkakoon!

2005-11-02T23:29:00.000+02:00

Nyt olen sen päättänyt. Olen päättänyt laihtua kymmenen kiloa. Lisäksi olen päättänyt luopua aspartaamista, eli pepsimaxista, airwaves dropseista ja airwaves purukumista (viitaten: "Minäkö limuaddikti? -trilogia"). Lisäksi olen nyt parisen viikkoa ollut karkittomalla, jos ei oteta mukaan yhtä lipsahdusta: söin salmiakkikarkin kun unohdin olevani karkkilakossa ja kun salmiakkia tarjottiin vielä toinenkin kierros, niin eihän siinä kukaan pysy pöksyissään ilman salmiakkia. Viikko sitten päätin hylätä perunalastut, tosin niitä nyt en ole kovin usein muutenkaan syönyt.
Henkisesti vaikeinta oli ehkä luopua suuresta herkustani, porkkanapaistikkaista. Tiedän, että tulen käymään vielä monet, monet taistelut noita rasvaisia ihanuuksia kohtaan,mutta tavoitteena on(tavoitteena, joka toivottavasti täyttyy) luopua niistä ja päästä samalla eroon ylimääräisistä kiloista.

Tänään oli ensimmäinen aamu kun korvasin pepsin vähäkalorisella (niin luki pullossakin!) vissyllä ja ostin aamupalaksi yhden satsuman ja pussillisen kuiva-ananaksia. Koulussa syödyn lämpimän aterian lisäksi kävin kotimatkalla kaupan kautta ja ostin itselleni oliiveja paprikatäytteellä (NAM!) ja aurinkokuivattuja tomaatteja(NAM!) ja tein itselleni salaatin. Vielä toistaiseksi tämä päätös tuntuu hyvältä, mutta uskon, että vielä on monet hikiset paikat edessä ennenkuin tavoite, -10 kg on plakkarissa.

Päivän pelastus ja puolustuspuhe VR:lle

2005-10-30T22:33:00.000+02:00

Väsyneenä ja koko päivän huonosta olosta kärsineenä pinnistin viimeiset voimani juostessani paikallisjunaan Helsingin keskustassa. Juoksin kuin viimeistä päivää kohti junaa, kun junan päädystä, ikkunasta pilkisti pää ja konduktööri huikkasi iloisesti että "hyppäähän rattaille niin lähdetään". Väkisinkin alkoi hymyilyttää konduktöörin heittämä kommentti ja hymyilinkin sitten itsekseni koko junamatkan (ja kanssamatkustajat varmaan ihmetteli, eihän suomalaisen nyt kuulu hymyillä).

Muutenkaan en aivan täysin ymmärrä suomalaisten negatiivista asennetta VR:än palveluita kohtaan. Tuntuu että kyseessä on niinkutsuttu massailmiö, kun muutama henkilö on julkisesti paheksunut VR:ää, niin on itsekin pakko sitten kritisoida.
Siksi lienenkin kai erityisen outo suomalainen, kun minulla on vain pelkkää hyvää sanottavaa vr:ästä.

Olen matkustanut paljon junilla, niin paikallisjunissa- kuin pidemmilläkin matkoilla ja ensimmäisenä täytyy sanoa, että olen saanut todella hyvää asiakaspalvelua, ja tunnen tulleeni hyvin kohdelluksi. En muista aluksikaan nähneeni yhtään työhönsä leipääntynyttä konduktööriä junamatkoillani, vaan kaikki ovat olleet iloisia ja asiakaspalvelutaitoisia. Muutama konduktööri on piristänyt minun ja kanssamatkustajieni päivää kuuluttamalla hyvät päivänjatkot ja varoittamalla kävelyteiden liukkaudesta. Ei voi olla hymyilemättä.

Okei, okei. Talvella junat ovat myöhässä ja niinpäinpois, mutta tämähän ei ole kiinni VR:än henkilökunnasta. Junien myöhästely johtuu jäätyneistä vaihteista raiteissa, jotka pitää lämmittää ihmisvoimin. Jäiset vaihteet ovat käsittääkseni vaarallisia ja osoittaa mielestäni vain suurta vastuuntuntoa olla menemättä niistä eteenpäin ennenkuin ne on saatu sulatettua... Ja omat opettajani ovat ainakin ymmärtäneet, jos olen opinahjosta junien takia myöhästellyt. Ja huomioikaa, VR taitaa olla kuitenkin maailman junien aikataulussapysyvyyksien top kolmosessa, ei voi olla kovin huonosti asiat.

Toki itseänikin ottaa välillä kuuppaan kun herkkänä matkapahoinvoijana joudun matkustamaan monen tunnin matkoja junassa selkä menosuuntaan, mutta ymmärrän kyllä, että asettaisi lippuluukun työntekijät aivan mahdottoman tehtävän eteen vaatia kasvot menosuuntaan olevaa istumapaikkaa itselleen. Älkäämme siis vaatiko VR:ältä epäinhimillisyyksiä, sillä vain ihmisethän niitäkin koneita pyörittää. Sitäpaitsi, yleensä näihin paljon kohuttuihin "VR:än epäkohtiin" on aivan ymmärrettävät syyt jos vaan napinan sijaan viitsittäisiin niihin perehtyä. Joten hieman ymmärrystä pliis!

T:nimim. Tyytyväinen Valtion rautateiden palveluihin

Trilogian päätösosa: Minäkö limuaddikti osa III

2005-10-30T11:33:00.000+02:00

(Jos kerta Matrix ja Tähtien Sotakin niin sitten minäkin!)

Herra Aspartaamin hyökkäys:

Sain tuossa päivänä eräänä

kommentin

blogiini, mikä jo sinänsä on suuri ihme. Eikä siinä vielä kaikki, kommentti koski edellistä kirjoitustani aiheesta, eli "Minäkö limuaddikti osa II".
Tämä kommentti sai viimeistään minut vakuuttumaan aspartaamin pahuudesta ja olen tässä nyt pitkän (?) harkinnan tuloksena päättänyt sanoa sopimuksen irti herra aspartaamin kanssa.
Herra aspartaami on itse pahuus joka ujuttautuu salakavalasti ihmisen elämään, tuhoten tämän sisältä päin, syövyttäen kaiken tieltään. Olen kuullut sanottavan, että aspartaami tyhmentää.. sekö onkin selitys sille että olen tällainen?
Pakko kai hyväksyä se, mitä rakas sisareni on minulle tolkuttanut, limu lihottaa ja se on vain hyväksyttävä.
Mahtaakohan minulla itselläni olla sisuskaluja enää lainkaan? Pelastetaan nyt edes ne mahdollisesti jäljellä olevat rippeet!

nimim. Kohentunutta elämänlaatua odotellessa.

Taideseppiä kaapelitehtaalla

2005-10-29T21:37:00.000+03:00

Taidesepät esittelevät tuotoksiaan 28-30.10.2005 Kaapelitehtaalla ja itse olin asiaankuuluvasti paikalla tarkistamassa meininkiä.
Esillä oli monipuolinen kattaus suomalaisen metallikäsityön ammattilaisten aikaansaannoksia, enkä voinut kuin katsoa niitä ihaillen. Useammankin kerran siinä kierrellessä tuli todettua että "tuossa onkin mulle tavoitetta". Omat suosikkini messujen esineannista olivat hauska etanapullonavaaja, sekä taottu käärme, puhumattakaan J.T. Pälikön valmistamista terä-aseista (kerrassaan upeita!).

Mieltäni lämmitti myös se, että sepillä oli aikaa vaihtaa muutama sana kanssani ja kävinkin monta antoisaa keskustelua messuillakiertelyn lomassa. Oli mukava kuulla kokeneiden ammattilaisten näkemyksiä asioista, siitä sai ammennettua itselleenkin tavoitteita ja neuvoja tulevaisuuteen.

Päivän saldo

2005-10-29T00:29:00.000+03:00

Eli bla bla blaa.. osa IX

VÄSYMYS
se.

TULEHTUNUT
haava sormessa.

EI
ole mukava.

TALVI
on tullut.

PAKKANEN
on kivempi kuin loskakeli.

LOSKAKELI
on ihan huono.

Päivän saldo

2005-10-21T23:29:00.000+03:00

Eli spekuloinnin arvoisia asioita osa VIII

Klo. 17-18:

SYKSY
on tullut.

SADE
piiskaa.

LAHKEET
kastuvat.

KAAKAO
on hyvää.

ISTUN
sisätiloissa.

KAAKAO-
muki kädessä.

KATSON
kun ihmiset rämpivät sateessa.

Happy birthday ja toteutunut unelma

2005-10-21T23:09:00.000+03:00

Sitä aina sanotaan, että unelmat eivät ole tarkoitettu toteutettaviksi. Yksi omistani kuitenkin toteutui eilen kansallisoopperassa, aivan yllättäen.
Olen halunnut jo pitkään kuulla suosikkisäveltäjäni Mozartin säveltämän Figaron häät- oopperan alkusoiton "livenä", eikä liikutuksen määrällä ollut rajoja, kun se eilen kajahti ilmoille Oopperan orkesterin soittamana ja virtasi lävitseni. Liikutuin kyyneliin.
Se, että unelma toteutuu, ei tarkoita sitä, että siitä tarvitsee luopua. Päin vastoin, itse maltan tuskin odottaa ensi kevääseen, jolloin Figaron häät tulee kansallisoopperan ohjelmistoon ja pääsen kuulemaan alkusoiton uudelleen.

Joukko tanssijoita vääntelehtii näyttämöllä musiikin tahdissa, hallitsevat kehoa ja mieltään. Oli meneillään Happy birthday, eli muun muassa Mozartin ja Thsaikovskyn musiikkiin tehdyistä modernin tanssin koreografioista koottu esitys. Tanssi välitti tunteita ja tilanteita läpi salin. Oli intohimoa, vauhtia, huumoria, draamaa, rakkautta ja epätoivoa.

...Mies loikkii näyttämön poikki gasellin omaisesti...

...Nainen ottaa kevyesti kiinni miehen hartioista ja pyörähtää pelkän jalkateränsä varassa tämän ympäri
(mm. tällaisia asioita tapahtui näyttämöllä esityksen aikana, tarkkaan en osaa sanoa että missä järjestyksessä, mutta tapahtui kuitenkin.)

Tämä tanssi on kuin taitoluistelua ilman jäätä ja luistimia, kera hyppyjen ja piruettejen.

Olen tähän asti suhtautunut balettiin hieman varauksella, sillä olen lukenut juttuja baletti"teollisuuden" raadollisesta puolesta, joka painostaa naisballeriinoja sairaalloiseen laihuuteen. Kaikki kansallisoopperan näyttämöllä eilen näkemäni naiset näyttivät kuitenkin terveiltä ja hyvinvoivilta, eivät viimeiseen asti riudutetuilta luurangoilta.
Täydellinen kehon hallinta ja upeat tanssikuviot alkoivat kiehtoa. Vaatii taitoa, tietoa, tahtoa, kovaa kuntoa ja notkeutta yltää suorituksiin, joihin nämä tanssijat pystyvät. Tanssiesitystä katsoessani nousi mieleeni ajatus: josko aloittaisi itsekin balettiharrastuksen näin myöhemmällä iällä...

Kuvaus Happy Birthday esityksestä (Suomen kansallisoopperan sivut)

Päivän saldo

2005-10-21T12:01:00.000+03:00

Kaiken uuden vastapainoksi päätin ottaa mukaan myös jotain vanhaa ja päätin jatkaa

täällä

alkanutta tapaa listata päivän spekuloinnin arvoiset asiat.
Siispä, olkaatten hyvät:
Spekuloinnin arvoisia asioita osa VII (?):

UNELMAT
voivatkin toteutua aivan odottamatta.

PYSYVÄ JÄRJESTYS
on vaikeampi saavuttaa kuin pysyvä epäjärjestys.

SYKSY
on tullut.

UUSI KUKKARO
on ihana.

SYYSKUU
meni seinäkalenterissa ihan ohi...

KOSKA
unohdin kääntää sivua.

SÄÄSTÖMUUMI
vartioi.

VÄSYMYS
valtaa.

SÄNKYKIN
on petaamatta.

JOSPA
menis takasin nukkumaan.

(coming soon: Happy Birthday, Mozartia modernisti ja vähän muutakin..)

Käy Muumilaaksoon

2005-10-15T12:53:00.000+03:00

Istun tietokoneen monitorin edessä ja katson Muumipeikkoa silmiin. Tämä Muumipeikko, jonka kanssa harjoitan intensiivistä tuijotuskisaa, on muovinen Aktia- pankin "säästömuumi", jonka sisuksiin olen laittanut jo ensimmäiset säästökolikkoni ja tämä hahmo huokuu muumiutta ja sen syvintä olemusta..
Tove Jansson on luonut aivan oman maailmansa muumi kirjojen- ja veljensä Lars Janssonin kanssa toteuttamiensa sarjakuvien avulla. Kirjojen ja sarjakuvien tummanpuhuva sävy ja mielikuvitukselliset tarinat vievät meidät jonnekin, kauas tästä maailmasta, mutta silti niin lähelle kaikkea olemassaolevaa. Muumitarinoiden filosofinen ja tekstiin heijastuva ote tuo ulottuvillemme aforismeja, jotka ovat vähintäänkin A.A.Milnen luoman Puolen hehtaarin metsän asukkien sutkautusten luokkaa.
Jokainen meistä voi samaistua muumeihin ja löytää muumilaakson erilaisista asukkaista oman samaistumisenkohteensa. Oletko sinä Muumimamma, Niiskuneiti vai Viljonkka? Vai kenties Muumipeikko, Nuuskamuikkunen vai Nipsu? Ehkä jokainen meistä löytää muumilaaksosta osan itseään, ilman että sitä tarvitsee edes sen suuremmin etsiä.
Vaikka Tove ja Lars Janssonin alkuperäiset Muumitarinat ja sarjakuvat lienevät tarkoitettu enimmäkseen aikuisten luettavaksi, niin japanilaiset toivat muumit myös lasten ulottuville. Janssonien tummanpuhuva jälki vaihtui japanilaisten käsissä kokonaiseksi värien kirjoksi ja tarinat muokattiin kohderyhmälleen sopiviksi. Vaikka tekstiä muutettiin ja piirrosjälki vaihtui, niin silti japanilaisen piirrosjäljen alla näkyy pääpiirteet samasta, Tove Janssonin luomasta maailmasta, joka tempaisee mukanaan seikkailuihin.
Ei ole Janssoneiden alkuperäisten muumien voittanutta, mutta on vain rikkautta, että muumit on saatu yhä laajemman ja laajemman ryhmän luettaviksi ja nähtäviksi. Muumit eivät ole pelkästään aikuisten tai lasten yksinoikeus, vaan muumit kuuluvat kaikille ja hyvä niin, sillä sääliksi kävisi niitä ihmisiä , jotka joutuisivat elämään elämänsä alusta loppuun ilman muumeja.

Minäkö limuaddikti, osa II

2005-10-14T23:53:00.000+03:00

Jatko-osat ovat useimmiten syvältä, mutta sallittakoot syrjähyppy tämän kerran.
Vastapainona sille, että limu on hyvää, sitä täytyy saada joka päivä ja se luo jonkinlaisen turvallisuuden tunteen (?), se myös närästää. Ehkä närästys olikin kosto vain siitä, että join äsken colaa suoraan pullosta, sehän on kerrassaan paha tapa HYI!
Kamalaa on myös se, kun juuri vietettyäsi ihanaisen, kahdenkeskisen hetken limupullon kanssa, tulee colasta johtuva "jälkiröyhtäys" ja hiilihapot menevät nenään. Silloin tuntuu, että silmät pullistuvat ulos päästä ja nenästä valuu limakalvon riekaleita. Näin ei ole onneksi kuitenkaan vielä todellisuudessa tapahtunut.
Lisäksi limunjuonnin sivuvaikutuksiin kuuluu aivan tajuton k*sihätä. Limu menee suoraan elimistön läpi(ihan noin mu-tu tuntumalta heitettynä) ja limunlipittämisen yhteydessä on oltava varma siitä, että n. puolen tunnin sisällä tapahtumasta vessa on vapaa ja reitti sinne selvä.
Olen ikuinen laihduttaja (se onkin sitten jo ihan toinen tarina...) ja minulla on sen johdosta ikuinen taistelu itseni kanssa light limuja koskien. En juo sokericoca-colaa kuin viikonloppuisin (silloin on karkkipäivä!) ja muuten menee juomingit tuonne light osastolle. Ei siinä muuta ongelmaa kuin että monista lähteistä on kuulunut puhetta aspartaami-makeutusaineen haittavaikutuksista, se kuulemma tuhoaa aivoja, enkä voi olla ajattelematta asiaa...
Pitäisiköhän lopettaa limunjuonti?

Paikanvaihto

2005-10-14T17:57:00.000+03:00

Msn space on.. noh suoraansanottuna paska, joten päätin siirtyä ajatuksineni blogspottiin ja täten hylätä spacen ja rekisteröityä jälleen kerran uuteen blogipalveluun, minä se en vaan osaa pysyä poissa, kiitos digitaaliklosetille inspiraatiosta.

Aikaisemmat rustailut löytyvät edelleenkin vanhasta osoitteestaan

eli täältä

mutta tästälähtien pureudun elämän ilmiöihin ajankohtaisesti täällä, kärsikää.